23. Joulukuuta 2009 klo 18:10
Team Fortress 2 päivitys
Valve muutti joitakin saavutuksia (achievements) parempaan suuntaan eli korjaili niitä muutenkin. Nyt on medikillä ja heavyllä helpompi saada muutamat saavutukset kuin aiemmin.
Myös Crafting-systeemi sai korjauksia ja uusia tapoja craftata esineitä. Nyt näkyy myös repussa mitkä itemit on pelaajalla kannossa ja näiden lisäksi tuli kasa bugikorjauksia sun muita säätöjä.
Täysi lista korjauksista löytyy Steamin uutisista jos sattuu kiinnostamaan.
Steamissä on nyt ale. Irtoaa paljon pelejä halpaan hintaan eli jos löytyy luottokortti tai muu tapa jolla voi maksaa Steamissä, kannattaa kerätä talteen hyvät pelit. Steamin Storeen
pääset vaikkapa tästä ja tarjoukset vaihtuvat siellä melkeinpä päivittäin.
Kuten jo aiemmin on todettu, vuoden alusta alkaen laitetaan statistiikat nollille sekä CS Source & Team Fortress 2 peleissä. Aiemmat statsit otetaan kuitenkin talteen ja niitä pääsee jälkikäteenkin
luultavasti ihastelemaan. Tämän johdosta vuodenvaihteen tienoilla saattaa statsit olla poissa käytöstä jonkin aikaa, kenties muutaman päivän, riippuu miten kiireitä on.
Vuoden alusta tulee myös voimaan uusia juttuja. Esimerkiksi "bunnyhop" tulee olemaan kielletty täysin kaikilla CS Source servereillä.
19. Joulukuuta 2009 klo 06:58
Päivityksiä Left 4 Dead, Left 4 Dead 2 sekä Team Fortress 2 peleihin!
Left 4 Deadissa korjattiin exploitti sekä joitain korjauksia lobbyn asetuksiin. Nyt esimerkiksi serverihaun pitäisi toimia tehokkaammin ja ohjata pelaajia vain heitä lähellä oleville
servereille. Samanlaista viilausta tuli myös Left 4 Dead 2 peliin ja sen asetuksiin. Mitään pelillistä uutta ei tullut.
Team Fortress 2 päivitys taas korjaa lukuisia vikoja joita eilisen päivityksen jälkeen on ilmennyt. Hupaisin näistä lienee se että spy:llä pystyi rakentamaan dispenserin. Koska servereillämme
on exploitit kielletty, tästä päätettiin rangaista bannilla mikäli joku hyväksikäytti kyseistä metodia. Valve korjasi myös servereiden lukuisia kaatumisongelmia liittyen
itemeihin, demon taunttikilliin, equalizerin käyttöön ja muihin vastaaviin. Myös ilmaan leijuvat ragdollit ovat nyt historiaa. Lue loput korjaukset Steamin tiedotteista jos aihe
kiinnostaa. Linkki tässä.
Kaikki serverit on päivitetty ja toivotaan että esimerkiksi eilen TF2-servereitä vaivanneet vakausongelmat on nyt korjattu Valven toimesta.
18. Joulukuuta 2009 klo 16:26
Noniin, suuri TF2-päivitys on ulkona. Se aiheutti hieman ongelmia servereille (lähinnä kaatumista) mutta tämä saatiin aisoihin aamun aikana. Päivityksessä tuli siis Soltulle ja Demomanille
saavutukset ja uudet aseet. Crafting jolla voi yhdistää tavaroita ja luoda toisia, 2 uutta mappia, cp_gorge ja ctf_doublecross, botit koth-mappeihin, headshot animaatiot kuolemille, lisää
backstab animaatioita sekä muuta säätöä ja viilausta. Spyn kamerapartaa voi nyt myös kantaa mukana hatun ohessa (misc item) ja Scoutin Sandman stunnaa pelaajan ainoastaan maksimietäisyydeltä.
Katso loput infot Steamin uutisista.
PS: Se joka rakentaa Spy:nä dispensereitä meidän servereillä, tulee saamaan vähintään 1 viikon bannit servereille. Älä koita onneasi sillä logeista nähdään vaikka admin ei olisikaan paikalla.
17. Joulukuuta 2009 klo 11:52
Lisää infoa tihkuu uusista aseista sekä saavutuksista soltulle ja demomanille TF2-pelissä. Soldierin uusin ase on hakku joka onkin alunperin erään pelaajan suunnitelman pohjalta kehitetty. Tästä irtoaa
kyseiselle pelaajalle oma originaali versio kyseisestä aseesta. Kyseessä on siis The Equalizer,
lapion korvaava ase eli hakku. Mikäli kannat kyseistä asetta itse kädessäsi, mitä enemmän damagea otat, sitä nopeammin voit liikkua ja omat iskusi kasvavat.
Toinen soltun avattava ase on The Buff Banner. Jokainen damage jonka teet, kasvattaa ragemittaria
ja kun se on täynnä, voit kiskaista torven esiin ja seuraavat 14 sekuntia tiimikaverit ympärillä saavat minicrittejä.
Demomanille irtoaa uusi stickybomblauncher, The Scottish Resistance. Tästä aseesta lähtee 16 stickybombia normaalin
8 sijaan ja se tuhoaa myös vihollisdemon stickyt. Tämän stickylauncherin stickyt voi myös räjäyttää ryhmissä ettei kaikki mene kerralla. Niiden virittyminen kestää myös 0.4 sekuntia kauemmin
kuin normaalien.
Myös propagandakisan 3 voittajaa on selvillä. Voittaneet kuvat löytyy TF2-blogista. Lisää palkintoja jaetaan
kunhan päivitys saapuu keskuuteemme.
16. Joulukuuta 2009 klo 12:46
Ilmeisesti taas joku valopää jatkaa verkkoliikenteen häirintää sillä TF2-statsit ja serverit 13,14 ja luffy's cave ovat poissa linjoilta aina klo 12:24 lähtien.
-- PÄIVITYS -- klo 15:44
Sainkin tiedon että koneesta on ilmeisesti jotain rautaa hajonnut.
-- PÄIVITYS -- klo 16:10
Taas pelaa masiinat ja statsit sekä muut vehkeet.
16. Joulukuuta 2009 klo 08:52
Nyt tässä on hyvää aikaa valottaa vähän sitä miten homma toimii meillä täällä Pelipurkissa. Otetaanpa vaikka esimerkiksi mappien lisäys servereille. Tähänkin menee yllättävän paljon aikaa
ja työmäärä on loppujen lopuksi suuri, mikäli asiat tehdään kunnolla. Tällä kertaa metsästetään TF2-mappeja servereille.
Liikkeelle lähdetään aivan alusta alkaen niin että selataan tiettyjä sivustoja joilta mappeja löytyy. Kuvien perusteella käytännössä katsotaan ne ehdokasmapit joissa voisi olla potentiaalia
servereillä pelattavaksi tai sitten otetaan pelaajilta vinkkejä vastaan. Kuvissa kiinnitetään huomiota yleisilmeeseen, yksityiskohtiin ja vastaaviin seikkohiin joita harjaantunut silmä
osaa tarkastella aivan eri näkökulmasta kuin normaali pelaaja. Esimerkiksi jos mappi on aakeaa laakeaa eli avaraa maisemaa kokonaan, on oletettavaa että siinä fps laahaa tasolla joka
ei ole enää pelattava. Pakko myöntää, tämmöisiä mappeja on valitettavasti muutama TF2 servereillä myös nyt joissa fps laahaa paikka paikoin mutta pelillisesti niistä suurin osa toimii
aivan ok, suuremmilta osin. Kaikkea ei kuvistakaan näy, joten mapit testataan ensin omasta toimesta ennen serveriä.
Valitsin kuvien perusteella 5 mappia ja otin yhden lisää pyynnöstä testiin uudelleen. Mapit ovat nimeltään cp_goldrock_gulch_b1, cp_honmaru_b3, cp_hotrod_b3, cp_treehouse_a58, pl_industry_a3,
ja pl_wintertown. Näistä kuvien perusteella serverille asti testiin päätyy melko varmasti goldrock ja wintertown sekä pyynnöstä testattavaksi tullut indystry. Tämä teollinen
mappihan viimeksi kaatoi serverin heti kättelyssä aiemman testin aikaan. Mapperi otti itse yhteyttä joten päätin tehdä palveluksen ja testata tätä uudempaa. Lopuilta mapeilta en odota suuria
mutta esimerkiksi treehousessa näytti olevan tuore idea ja honmaru vaikutti mielenkiintoiselta testata. Hotrod taas oli hetken mielijohde.
Mappien etsimiseen, lataamiseen, pakettien avaamiseen ja omalle koneelle pelin kansioihin kopiointiin meni aikaa noin 15min ja nyt onkin aika siirtyä testaamaan mappeja ensin omalla koneella,
ennenkuin siirretään potentiaaliset mapit serverille pelattavaksi. Näin karsitaan mahdollisia ongelmia joita mapeissa voi esiintyä (alhainen fps, serverin kaatamisbugit, sun muut viat).
Tähän testaamiseen meni reilut 20min ja tässä käy nyt niin että serverille asti testattaviksi ei pääse Honmaru, joka osoittautui sekavaksi ja TF2 tyyliin sopimattomaksi. Samaten punaista
valoa on pakko näyttää wintertownille joka oli näistä kuvien perusteella lupaavin ja jonka oletin olevan automaattisesti potentiaalista serveritavaraa. Mapperi on kyllä osannut väsätä
nätinnäköisen mapin mutta valitettavasti fps laahaa niin pahasti jo minulla yksinään (keskiarvo 50-70 tienoilla, normaalisti 150 kun olen mapissa yksin) joten itse serverillä kaikilla olisi
jopa noin 2-3 kertaa alhaisempi ja siten kyseinen mappi on aika huono pelattava. Yllättäväksi positiiviseksi yllätykseksi osoittautui kuitenkin treehouse, sen hienoisesta esiversiosta
huolimatta. Tämä on kuitenkin sellainen mappi jota voidaan testata ja katsoa mitä muut pitävät kyseisen mapin ideasta. Mieleeni tulee aivan Star Warsin Eewokkikylät.
Serverille päätyvät siis goldrock, industry, treehouse ja hotrod, joka vaikutti alkuun ainakin oudolta mutta kenties ihan ok loppujen lopuksi.
Nyt siis nämä neljä mappia pakataan kukin yksitellen erilliseen pakettiin. Sen jälkeen mapit siirretään serverille ja puretaan siellä. Tämä sen takia että itselläni on 1 Mbit/s nopeus
ulospäin ja mapeilla on helposti kokoa aina muutamista kymmenistä megoista useisiin kymmeniin. Yhteensä näillä neljällä mapilla on kokoa 175 MB avattuina joten siinä kestäisi noin
25-30min siirtää mapit serverille asti. Pakkaus tekee mapeista pienempiä ja siten nopeampia siirtää. Sitäpaitsi mapit täytyy pakata jokatapauksessa muutenkin ja siirtää toiseenkin paikkaan
ladattavaksi. Käytämme nimittäin nopeaa lataushostia mapeille. Etuna tässä on se että mapit voivat olla pakattuina ja valuvat pelaajien koneille nopeammin kuin itse serveriltä ladattuna.
Pelaajan koneella pakkaus puretaan ja tulee muutenkin vähemmän ladaattavaa kuin itse serveriltä, sillä tiedostokoko on pienempi. Tämä kaikki tapahtuu tietenkin automaattisesti.
Otetaanpa pieni esimerkki. Pakataan 4 mappia ja katsotaan paljonko niiden tiedostokoko kutistuu pakkauksen ansiosta:
cp_goldrock_gulch_b1.bsp: 46.24% saved, 61725534 in, 33182028 out.
cp_hotrod_b3.bsp: 45.58% saved, 36761540 in, 20005315 out.
cp_treehouse_a58.bsp: 62.43% saved, 36255745 in, 13623033 out.
pl_industry_a3.bsp: 46.82% saved, 48781050 in, 25941626 out.
Kuten yltä näkyy, goldrockin tiedostokoko tipahti 61 megasta aina 33 megaan, hotrod 36 megasta 20:een, treehouse 36 megasta aina 13 megaan ja indistry 48 megasta 25 megaan. Prosenteista
voitte itse katsoa kannattiko pakkaus ja kyllähän se kannatti. Itse serveriltä ladattuna esimerkiksi goldrockista täytyisi ladata se 61 megaa ja risat, vieläpä hitaalla vauhdilla. Nyt
kun käytämme nopeaa hostia, ladattavaa tulee vain 33 megaa ja risat ja niin nopeasti kuin vain oma yhteytesi sallii.
Pakkaamiseen menee aikaa parisen minuuttia mutta aiemman siirtoarvion 25-30min (175MB) sijasta, pakattuina olevat mapit siirtyvätkin nyt alta 15 minuutin (88,4 MB). Tosin ne pitää siirtää
erikseen sekä peliserverille että nopeaan lataushostiin. Käytännössä tähän menee tälläkertaa noin 30 min aikaa. Siirron aikana mapit kirjoitetaan serverien mappilistoille ja tehdään tarvittavat
asetukset asetustiedostoihin, mikäli tarvetta.
Aikaa tähän kaikkeen meni siis karkeasti arvioiden noin tunti, mukaanlukien tämä kaikki teksti tässä. Aika, jonka olisin voinut toki käyttää johonkin muuhunkin hyödyllisempään. Tämän lisäksi tulee tietenkin mappitestit vielä itse serverillä
joissa sitten erotellaan jyvät akanoista lopullisesti. Se menee jo huvin piikkiin mutta tämä oli sitä oikeaa työtä ja pöytä on nyt katettu valmiiksi pelaajille. Enää puuttuu siis vain pelaajat
jotka valittavat "huono mappi", "paska mappi" ja niin edelleen. Kannattaa vähän arvostaa sitä työtä mitkä mapperit laittavat omiin mappeihinsa sekä sitä millainen prosessi näille nyt testiin
valituille mapeille tehdään meidän toimesta ennenkuin ne laitetaan suuren joukon ihmeteltäviksi. Luonnollisesti itse annan palautetta niille mappereille joiden mapit eivät tästä seulasta pääse läpi. Toki
en ihan kaikille, ainoastaan niille mapeille joissa uskon olevan potentiaalia olla parempia pienillä tai suurilla korjauksilla.
Tänään siis mappitestit serverillä 1337 vaihteeksi klo 18 lähtien! Be there or not.
-- PÄIVITYS -- klo 09:34
PS: voit ladata mapit ennakkoon tästä linkistä ettei tarvitse odotella mappien latautumista serveriltä.
16. Joulukuuta 2009 klo 07:07
Team Fortress 2 - ilmainen viikonloppu!
Tulevan Soldier + Demoman updeitin ansiosta alkaa ilmainen viikonloppu TF2 pelissä heti kun päivitys on ulkona. Pelin voi ladata jo nyt ennakkoon jos sitä ei vielä löydy Steamissä omien
pelien joukosta. Suuntaa tiesi Steamin Storeen jos haluat ennakkoladata pelin tai klikkaa
tästä niin Steamisi alkaa ladata sitä. Huomioi että Steamin pitää olla päällä jotta tämä linkki pelaa.
TF2 WAR päivitys paljasti myös uuden aseen soltulle. Kyseessä on "The Direct Hit" joka on tarkempi
kuin normaali raketinheitin mutta toisaalta se tekee vähemmän damagea (70% vähemmän), jos ei raketti osu aivan kohdalle. Tämän aseen raketit liikahtavat 80% nopeammin ja tekevät 25% enemmän damagea
osuessaa kohteeseensa. Samaten jos ammut vihollista ilmassa, tekee tämä ase aina minicritin.
Tarjolla on myös sarjakuva soltusta. Päivityksen pitäisi saapua torstaina 17. päivä mutta käytännössä se tarkoittanee
meille perjantaina aamuyöstä.
15. Joulukuuta 2009 klo 10:40
Tätä kirjoitettaessa peliserverit ovat alhaalla syystä X.
-- PÄIVITYS -- klo 13:27
Jumiin mennyt kytkin oli syyllinen katkoon.
-- PÄIVITYS -- klo 14:26
Ja ongelmat jatkuu.. yhteys poikki / jumissa
-- PÄIVITYS -- klo 15:00
Taas toimii, toistaiseksi
-- PÄIVITYS -- klo 16:03
Toinen masiina tipahti linjoilta, tästä syystä tf2 statsit ei toimi eikö myöskään pari l4d2 serveriä. Myös luffy's cave on down.
-- PÄIVITYS -- klo 17:01
Aiemmassa päivityksessä mainitut statsit ja serverit palasivat linjoille noin 16:15.
15. Joulukuuta 2009 klo 08:38
Team Fortress 2 pelin päivityksestä tihkuu taas lisää tietoa. Ensinnäkin tarjolla on Hupaisa sarjakuva mutta myös
tietoa demon pullon korvaavasta aseesta sekä stickybomb launcherin korvaavasta toisesta aseesta. Pullon tilalle saapuu "The Eyelander" joka on hervoton miekka. Stickybombit korvaa "The
Chargin' Targe" joka on käytännössä kilpi.
The eyelanderia käytettäessä, demon max health tipahtaa hieman mutta tietoa siitä kuinka paljon ei vielä ole. Eyelander ei myöskään tee critical hittejä ellei sitä käytetä kilven kanssa.
Ilman kilpeäkin kun huitaiset joltain pään irti ensimmäiset 4 kertaa niin saat lisää healthia ja nopeutta. The chargin' Targella taas saa uniikkeja ominaisuuksia. Kilven ollessa käytössä,
napsahtaa 50% resistenssi tulelle ja 65% resistenssi räjähdyksille. Alt-fire eli hiiren 2-nappi tuo tämän kilven kantajalle hetkellisen spiidin joka on jopa scouttiakin nopeampi. Mikäli
tämän ryysin kesto on medium-tasoa, voit tehdä mini-crittejen muodossa damaa vastustajiin ryysin aikana mutta mikäli se kestää pidempään, napsuu full-crittejä.
Tämä teksti on käännetty englannista suoraan suomeksi joten jotain saattoin jäädä hämärän peittoon mutta eiköhän tuo selviä kunhan updeitti saapuu.
Huhut kertovat jotain 17. päivästä mutta käytännössä se on meille 18. päivä eli luultavasti perjantaina joskus yön aikana.
14. Joulukuuta 2009 klo 23:20
Häiriöitä peliserverien nettiyhteydessä. Tästä syystä kaikki peliserverit ovat alhaalla. Odotellaan lisää infoa.
-- PÄIVITYS -- klo 23:23
Kyseessä lienee palvelunestohyökkäys samaan verkkoon jossa peliserveritkin ovat. Yhteys voi toimii tätä kirjoitettaessa mutta epävakaasti. Pätkii ja jumii.
-- PÄIVITYS -- klo 0:44
Yhteys pelaa jälleen normaalisti. Aamulla on luultavasti muuten pieni huoltokatko ja tästä syystä peliserverit käyvät hetkisen aikaa alhaalla.
13. Joulukuuta 2009 klo 18:18
Uusi päivä TF2 maailmassa on jälleen käsillä. Tänään sodassa uhreja on syntynyt näinkin monta:
Tapetut Soldierit: 2802215 kpl
Tapetut Demomanit: 3021214 kpl
Mielenkiintoisinta tämän päivän tietovuodossa on kuitenkin Crafting jonka mukaan esineitä voi muutella toisiksi esineiksi, jopa hatuiksi,
kenties myös leiviksi. Se miten tämä onnistuu jää vielä salaisuudeksi mutta nyt siis ei kannata poistella niitä ylimääräisiä esineitä joita tavaroihisi tulee pelatessa. Pääsemme myös
lukemaan Saxton Halen seikkailuja sarjakuvan muodossa.
Tuon sarjakuvan kautta muuten löytyy salainen linkki tälle sivulle. Kyseisellä sivulla on sekalaista
tavaraa mutta huomio kannattaa kiinnittää "commemorative plateihin". Niissä nimittäin esiintyy hakku, miekka, trumpetti ja räjähdys. Hakku nimittäin voisi olla lapion korvike soldierille
ja miekka demomanille korvikkeeksi pullolle. Kahta muuta en lähde vielä arvailemaan koska vikaan menisi kuitenkin.
Tässä erikoisella sivulla vilahtaa myös medic. Saattaakin olla että sieltä pärähtää "meet the medic" pätkä jossa esitellään myöskin tuota LARATEa josta sivulla puhutaan. Nythän on
nimittäin niin että tämä yhdistetty demo+soldier updeitti on toiseksi viimeinen ja kaksi videota on jäljellä, pyro + medic joten toisen olisi tultava tämän joukossa. Toisaalta taas
Casualty update sivulla liitutaulu antaa outoja vinkkejä joista
yhteisö onkin koonnut jo omat johtopäätöksensä. Vihjaileeko tämä kenties meet the pyro pätkästä vai tuleeko
tästä 3 classin päivitys? Engineerille omat kamat? Asia selvinnee seuraavien päivien kuluessa.
12. Joulukuuta 2009 klo 12:14
Team Fortress 2 päivityksestä vuotaa jatkuvasti lisää infoa ja sinäkin voit saada itsellesi mainetta ja kunniaa. Nyt tarjolla olisi kilpailu jossa sinun tarvitsee luoda oma
propagandajuliste ja sendiä se Valvelle. Pääpalkintona olisi oma spesiaalihattu SINUN nimelläsi varustettuna ja kakkoselle sekä kolmoselle irtoaa myöskin spesiaali-itemit. Myös 25 parasta
palkitaan erilaisilla tuotepalkinnoilla (ilmeisesti T-paita). Kaikki nämä
ovat yksittäisiä kappaleita joten varmasti saisi monta kateellista ihmistä serverillä niskaan jos viilettää spesiaalihatulla menemään. Kilpailuun voit osallistua
täällä!
Samaisella sivulla on myös ylälaidassa pari julistetta joissa sanotaan "Shovel can make a difference - KILL A DEMO TODAY" sekä "Drink over their graves - KILL A SOLDIER TODAY".
Onko tässä nyt vinkki? Sana today on jopa alleviivattuna. Tapa demoman soldierin lapiolla sekä tapa soldier demolla ja taunttaa ruumiin päällä juoden pullosta? Irtoaako tästäkin huomenna näin tehneille
jotain kivaa? Jäämme odottamaan lisää infoa. Itse käväisin nämä jo serverillä tekemässä. Terveisiä vaan uhreille. Olen oman puoleni valinnut, se on Demoman. 65 solttua listittynä ja sota
jatkuu edelleen. Tätä kirjoitettaessa tilanne on maailmanlaajuisesti seuraava:
Tapetut Soldierit: 1429578 kpl
Tapetut Demomanit: 1555475 kpl
11. Joulukuuta 2009 klo 09:58
Team Fortress 2 päivitys
Jälleen kerran saapui yön aikana TF2 peliin päivitys joka oli esivalmistelua tulevalle. Tulossa siis on 2 classin päivitys.
Demoman ja Soldier ovat julistaneet sodan ja päivitys lisäsi fragilaskurin peliin sekä infoa tulevasta. Jokainen Demoman joka on
tapettu Soldierin toimesta, kasvattaa sotasaalista yhdellä ja jokainen Soldier joka on tapettu Demomanin toimesta tekee samoin. Koko idean kikka on siinä että molemmat classit saavat
jossain vaiheessa 3 uutta avattavaa asetta, saavutukset ja ilmeisesti uusia karttojakin on peliin tulossa. Se miksi tämä fragimäärä vaikuttaa, on se että luvassa on myös neljäs avattava ase mutta se tulee vain
toiselle classeista. Sinunkin tekemäsi kilssit siis ratkaisevat. Kaikki tapetut Demomanit ja Soldierit kun lasketaan yhteen, selviää se että kumpi classi tämän neljännen aseen saa. Turhaan ei
siis kannata uhrata itseään, etenkin jos pelaat Demomanilla ja vastaan tulee Soldier ja päinvastoin.
TF2 blogimerkintä - http://www.teamfortress.com/post.php?id=3225
Sotaa saatana! - http://www.teamfortress.com/war/part1/index.htm
Demomanin updeittisivu
Soldierin updeittisivu
10. Joulukuuta 2009 klo 20:51
Steamissä viikonlopputarjouksessa Counter-Strike Source 5 euroa. Jos sinulta peli vielä puuttuu, kannattaa se kerätä talteen tähän asevelihintaan. Normaalistihan siitä saa pulittaa 20e
tai 30e Day of Defeat Sourcen kera. CS Source Steam Storessa.
10. Joulukuuta 2009 klo 09:59
Left 4 Dead 2 päivitys
Tämä sisältää edelleen lähinnä bugikorjauksia mutta myös muutoksia peliin. Nyt esimerkiksi spitterin mönjä ei incappaa kaikkia liikkuvassa hississä vaan mömmö katoaa nopeammin pois.
Tämä koskee vain liikkuvaa hissiä, muuten se käyttäytyy edelleen normaalisti. Tärkeä uudistus tässä lienee hitbox-päivitykset Chargerille, Jockeylle ja Spitterille. Kenties nyt Jockeyhin osuu paremmin
kuin aiemmin sen juostessa kohti? Vaikea sanoa. Valitettavasti Valve "korjasi vian" joka mahdollisti tarkemman tähtäyksen pelaajan ollessa maissa. Enää kyykkynapin painaminen ei tuo tarkempia
kuteja.
Team Fortress 2 pelin blogi päivittyi. Friendship ends in one day sarjakuva vihjailee että tulossa olisi megaupdeitti TF2 peliin kahdelle classille, soldierille sekä demomanille.
Mikäli näin on, tulee servereillä näkymään toimintaa koskaa aiempaa enemmän. Voit itse katsoa sarjakuvan TF2-blogista.
Sitä koska päivitys tulee, ei ole vielä tiedossa. Joko se tulee ensi yön aikana tai sitten pikkuhiljaa alkaa Valvelta taas tippua vinkkiä päivittäin.
Mappitestit tosiaan hoidettiin pois alta vajaat pari päivää sitten. Mapeista yksi oli täysi susi, kaatoi serverin. Toinen taas vaikutti autiolta kuin aavikko ja muutamassa esiintyi kovat
pullonkaulat. Peliservereille kiertoon menee ehkä näistä muutama.
8. Joulukuuta 2009 klo 04:57
Team Fortress 2 päivitys
Korjauksia pelin engineen, yksi vakava exploitti on nyt toistaiseksi blokattu Valven toimesta sekä "harvinainen" kaatumisbugi. Nyt myös custom partikkeliefektien pitäisi toimia normaalisti eikä esimerkiksi savu ja
liekkiefektit hajoa seuraavassa mapissa mikäli edellisessä custom mapissa sattui olemaan custom efektejä. Näiden lisäksi bugikorjauksia, ei juuri muuta.
Mielenkiintoisin juttu päivityksessä on kuitenkin salaa lisätyt uudet announcer äänet. Näiden joukossa löytyy mm "friendship" ääniä ja pettynyttä announceria. BLU ja RED tiimit
menevät lakkoon tai sitten tulee uusi "friendship mode" tai eventti tulevaisuudessa jossa näitä ääniä hyödynnetään. Tiedostonimet ovat tyyliin "announcer_dec_*" (december = joulukuu) joten oletettavasti
kuitenkin RED ja BLU julistavat joulurauhan ja jää se sotiminen vähemmälle. Kuitenkin jotain mielenkiintoista näyttäisi olevan tulossa :-)
Tänään serverillä #3 (pp3) on testissä kuusi uutta mappia klo 18 lähtien (mikäli serverillä on jengiä) eli jos tahdot tyypata uusinta uutta, kannattaa suunnata tie ajoissa sinne. Mapit
ovat seuraavat:
cp_extraction_b2
cp_wildmire_b2a
pl_ashford_a7
pl_beerbowl_b4
pl_floodgates_b6
pl_industry_a1
6. Joulukuuta 2009 klo 18:01
Peliserverien statistiikat webissä (hlstatsxce) poissa käytöstä toistaiseksi ja samoin TF2 servereillä statistiikat tämän johosta myös servereiden sisällä pois päältä. Syynä tähän on statseista
löytynyt reikä johon ei ole tätä kirjoitettaessa vielä korjausta saatavilla. Siihen asti kunnes korjaus tulee, tilanne on tämä ja statistiikat pysyvät pois päältä. Tämän johdosta
myös nettisivujen LIVE-statistiikkasivu ei toimi eivätkä esimerkiksi Psychostatsit serverille #1. Servereiden status kuitenkin näkyy IRC-kanavien kautta normaalisti.
Eilen saapui myös Left 4 Dead 2 päivitys. Se sisälsi vain bugi- ja exploitkorjauksia eikä mitään pelattavaa uutta saati parannusta. Aiemmassa tiedotteessa luvattu Left 4 Dead 2 infosivu
ilmestyy myös sivuille viimeistään huomenna. Kiireiden takia en ole sitä ehtinyt saati muistanut laittaa kasaan.
Tästä kaikesta huolimatta hyvää itsenäisyyspäivää itse kullekin.
-- PÄIVITYS klo 20:44 --
Nähtävästi aiempi hälyytys tietoturva-aukosta oli turha ja statsit ovatkin kunnossa. Tällävälin kerätyt statistiikat eivät kadonneet bittiavaruuteen vaan ne tallentuivat logeihin joista ne
voidaan ajaa/ajetaan takaisin statistiikkoihin.
1. Joulukuuta 2009 klo 17:59
Left 4 Dead 2 päivitys
Yöllä saapui jumputtaen ja hyvin salassa uusi päivitys peliin. Tämä korjaa muunmuassa voittamattoman palavan noidan jota esiintyi satunnaisesti. Samaten korjasivat peliin liittyviä ongelmia
joita joillain esiintyy sen käynnistämisessä ja hieman paransivat bottien tekoälyä. Tyhmiä kuin saapas ne ovat silti edelleen mutta minkäs teet.
Samaten olen rustannut Left 4 Dead & Left 4 Dead 2 liittyvää opasta jonka onkin jo voinut nähdä sivun valikossa oikealla alimmaisena linkkinä eli tässä. Tämä
opas kuvaa omasta mielestäni parhaita aseita ja taktiikkaa mitä pelissä kannattaa noudattaa. Tärkeitä ovat tietysti myös tiimin muut jäsenet ja etenkin se millä vauhdilla he reagoivat omaan
ympäristöönsä. Mikäli spesiaalizombi nappaa tai tekee tuhoa kaverille, pitää olla kärppänä paikalla ja auttaa kaveri vapaaksi.
Päivitin myös Left 4 Dead 1 serverien tietoja ja tulen tekemään saman Left 4 Dead 2 servereille pikapuoliin. Tiedot ilmestynevät huomiseen mennessä sivuille kyseisestä pelistä ja servereistä.
1. Joulukuuta 2009 klo 20:00
Näemmä yhteys meni serverikoneelle taas vaihteeksi..
1. Joulukuuta 2009 klo 13:30
Serveri #1 rankit resetoitu ja mappikiertoa sekoitettu entisestään. Lisäsin listalle myös muutaman puuttuneen mapin.
IRC-botit olivat poissa linjoilta yön ja tämän aamun johtuen siitä että sähkökatko vetäisi niitä pyörittävän serverimasiinan juntturaan. Ne palaavat linjoille tänään jossain vaiheessa. Tämä
vaikutti myös yhteen Left 4 Dead servereistä ja sekin oli samasta syystä alhaalla. Tätä kirjoitettaessa levyt tarkistelevat onko data ehjää ja jos kaikki menee hyvin, tunnin sisään pitäisi
olla valmista ja botit ajossa sekä peliserveri linjoilla.
30. Marraskuuta 2009 klo 18:20
Eiliset ongelmat näkyy jatkuvan, yhteys jumissa ja siksi serverit lagailevat.
30. Marraskuuta 2009 klo 16:19
Steamryhmässä yli 900 jäsentä
Näin on taas yksi merkkipaalu saavutettu ja ainakin omaa mieltä lämmittää. Jokainen on käsittääkseni itse ryhmän löytänyt joko kaverin kautta tai muuten vain itse netin syövereistä.
Muuta etuahan tästä ei ole mutta löytyy ihmisiä jotka pelaavat samoilla servereillä ja myöskin privaattiservereitä peleille left 4 dead ja left 4 dead 2 jotka on varattu vain ryhmän
jäsenille. Kiitos kaikille tuestanne. Mikäli et ole vielä ryhmässä ja tahdot liittyä, voit tehdä sen täällä: http://steamcommunity.com/groups/pelipurkki
Huomenna vaihtuu kuukausi ja on aika resetoida CS Source #1:n serverin sisäiset rankit. Samalla tehdään vähän muutoksia mappikiertoon ja listoille.
29. Marraskuuta 2009 klo 14:59
Jotain yhteyshäikkää serverikoneilla. Asiaa tutkitaan.
-- PÄIVITYS -- klo 15:02
Yhteys pelaa taas normaalisti.
-- PÄIVITYS -- klo 15:58
Zombie escape ja pari L4D2 serveriä down, jostain syystä. Samoin TF2-statsit ovat alhaalla tästä syystä. Vikaa tutkitaan.
-- PÄIVITYS -- klo 16:20
Suurempaa yhteysvikaa, kävi linjat alhaalla myös muille servereille.
-- PÄIVITYS -- klo 16:26
Edelleen yhteys jumittelee servereille. Odotellaan lisää infoa asian tiimoilta.
-- PÄIVITYS -- klo 16:48
Näkyy taas yhteys pelaavan toistaiseksi normaalisti.
-- PÄIVITYS -- klo 17:18
Zombie escape ja pari L4D2 serveriä down sekä TF2 statsit taas kerran alhaalla.
-- PÄIVITYS -- klo 18:23
Serverit ja statsit palasivat toimintaan reilu 30min sitten. Jotain ongelmia saattaa vielä kyseisillä servereillä esiintyä, muut ovat ok.
28. Marraskuuta 2009 klo 09:59
Left 4 Dead 2 päivitys
Valve päivitti statsien keruuta ja statseja että ne näyttävät jatkossa oikein. Samoin nyt pitäisi olla korjattu ärsyttävä bugi jonka johdosta Chargerin rynnimisen jälkeen jäi jumiin.
Ainoa vapautumiskeinohan oli tappaa ko henkilö jotta pääsi irti. Tämän lisäksi L4D2 tunnistaa nyt paremmin prossut ja säätää asetukset automaattisesti niiden mukaan.
Mikäli tahdot peliseuraa esimerkiksi Expert-tasolle, kannattaa suunnata tie IRC-kanavalle #pelipurkki ja kysellä siellä lisää. Jos heti ei joku vastaa, älä lannistu vaan kysy myöhemmin
uudelleen.
Team Fortress 2 statsit alkavat vähän vedellä viimeisiään johtuen siitä että niissä on paljon dataa kerättynä. Tietokannan koko on jo 1,2 Gigatavua suuri. Jo tästäkin syystä
statistiikat resetoidaan viimeistään ensi vuoden alussa mutta pyritään jättämään 2009 vuoden statsit ns historiatiedoiksi jotta jokainen voi ihailla mitä kaikkea sinne tuli saavutettua.
Ensi viikolla varmaankin tyypataan vähän uusia mappeja.
21. Marraskuuta 2009 klo 09:12
Aika sanoa hyvästit seuraaville peliservereille:
#4 (TF, 24 slottinen)
#8 (CSS, hiekka 24/7)
#9 (ZPS)
#10 (CSS, ZombieHorde)
Samoin katoaa L4D2 serverit #15 ja #16 pois jossain vaiheessa, tilalle jää kuitenkin 3-5 L4D2 serveriä. Rahat vaan ei riitä kaikkeen joten jostain on karsittava. Nyt siis jatkossa löytyy
seuraavat peliserverit takuuvarmasti:
2 CSS (#1 ja ZE Luffy's Cave)
2 TF2 (#3 ja #1337)
3 L4D (#5, #6, #7)
3 L4D2 (#11, #12, #?)
Näiden peliserverien turvin sitten saadaankin jo konetehot aika tehokkaasti käytettyä.
17. Marraskuuta 2009 klo 08:25
Noniin peli on ulkona tunti 15min viiveen jälkeen, serverit pystyssä ja pelaamaan pääsee heti. Jos nyt jostain syystä ei peli käynnisty, tee näin:
Käynnistä steam uudelleen
Aja L4D2 asetuksista verify integrity of game cache
Käynnistä steam uudelleen ja yritä sitten käynnistää peliä. Nyt sen pitäisi decryptata tiedostoja.
Meidän peliservereille pääset pelaamaan kun laitat consoleen lobbyhostina rimpsun (yhteen pötköön koko rivi)
mm_dedicated_force_servers "89.166.50.126:27085,89.166.50.111:27075,89.166.50.126:27085, 89.166.50.126:27095,89.166.50.126:27105,89.166.50.126:27115"
Vaihtoehtoisesti mene osoitteeseen http://www.pelipurkki.net/cfg/l4d2/ ja klikkaat oikealla hiirennapilla tiedostoa autoexec.cfg
ja tallennat sen koneellesi sijaintiin C:\STEAM\steamapps\common\left 4 dead 2\left4dead2\cfg jolloinka sinun ei tarvitse muistaa ylläolevaa rimpsua.
Servereistämme 2 ensimmäistä on kaikille vapaita, 4 viimeisintä ainakin aluksi vain steamgroupin jäsenille joten vapaa serveri pitäisi kaveriporukalle löytyä tarvittaessa.
17. Marraskuuta 2009 klo 05:59
Viimeinen viikko tuli vietettyä pedin pohjalla melkeinpä kokonaan aina edellisen tiedotteen kirjoittamisen jälkeen. Paljon on tapahtunut ja menee hetki että pääsee taas
ajantasalle mutta nyt tärkeimpään eli left 4 dead 2 julkaisu on ihan tunnin sisään. Dedicated server filet ovat ulkona, serverit ovat tätä kirjoitettaessa jo alustavasti
asennettu ja ne startataan kun viimeinen päivitys julkaisun aikoihin saapuu keskuuteemme. Pelissä on muuten mukana myös tutoriaali jos olet uusi tälle peliskenelle. Tarkoituksena on aluksi heittää
pystyyn 6 kpl servereitä joista neljä tosin poistuu 20 päivän jälkeen mutta ainakin 2 jää toimintaan tuonkin päivän jälkeen.
Pelin kamppanjoista voin jo etukäteen spoilata hieman. Aiemmat epäilykseni osuivat oikeaan ja kaikki kamppanjat eivät todellakaan ole 5 mapin mittaisia. Ensimmäisestä löytyy vain 4, toisesta
5, kolmannesta 4. neljännestä 5 ja viidennestä 5. Onneksi mukana ei sentään ollut 3 mapin skandaaleja. Toivottavasti nämä 4 mapin viritykset ovat sitten yhtä laajoja kestoltaan kuin nämä isommat.
Pahoin kyllä demon perusteella pelkään että näin ei asia kuitenkaan ole.
Lisää infoa heti kunhan saan serverit päälle ja peli on ulkona.
13. Marraskuuta 2009 klo 06:24
Eilen tapahtuneen hässäkän johdosta lisäsin peliserverien custom sisällön toiseenkin hostiin johon voidaan tarvittaessa vaihtaa lennosta. Mikäli vastaava sotku tapahtuu niin asia voidaan
korjata nopeasti eikä tarvitse turvautua hitaisiin latauksiin. Mikäli huomaatte jotain olevan vialla, asiasta kannattaa ilmoittaa meille joko IRC-kanavalla (nopein tapa) tai lähettämällä
palautetta nettisivujen kautta.
Esimerkkinä mainittakoon että CS Sourcen mappilataukset (custom sisältö, kaikki serverit yhteensä)
vievät noin 1,5 gigatavua tilaa pakattuna. Kun pelaaja lataa ne koneelleen, pakkaus avataan ja mapit sekä pelaajaskinit vievät helposti jopa 3-3,5 Gigatavua. Team Fortress 2 servereillä on
toistaiseksi sisältöä, lähinnä mappeja hieman vähemmän, vain 0,73 gigatavua joka taas pelaajan koneella avattuna on se noin 1,5 gigatavua. Onneksi kaikkea ei tarvitse ladata kerralla vaan
jos joku kartta puuttuu niin ainoastaan se puuttuva tarvitsee ladata.
Left 4 Dead 2:n julkaisupäivä on jälleen muuttunut. Aiemman 18.11 keskiviikon klo 7 aamulla sijaan, nyt lukemat näyttävät 17.11 tiistai klo 7. Kannattaa kuitenkin suhtautua tähän varauksella
sillä myös se demon julkaisu siirtyi liiaksikin. Muutamia taustakuvia on myös aiheeseen liittyen julkaistu. Niitä voit vilkuilla
L4D.com blogissa.
12. Marraskuuta 2009 klo 18:56
TF2 sekä CS Source serverien mappilataushostissa on jotain hämärää. Tämän takia jos sinulla ei jotain custom mappia vielä ole, se ei välttämättä myöskään sinulle lataa.
Asiaa tutkitaan.
-- PÄIVITYS -- klo 19:00
Custom mapit latautuvat toistaiseksi nyt serveriltä, jos sinulla ei vielä niitä ole. Tämä tarkoittaa hitaampaa mutta myös suurempaa latausmäärää.
-- PÄIVITYS -- klo 19:14
Mappien lataushosti toimii jälleen normaalisti ja mapit lataavat pelaajille myös entiseen nopeaan tahtiin.
10. Marraskuuta 2009 klo 08:25
Left 4 Dead päivitys, lähinnä toi bugikorjauksia mutta myös 4vs4 matchmaking versuspelaajille. Tämän kunniaksi selasin vähän uusia kamppanjoita ja heitin servereille
#5 ja #6 seuraavat kamppanjat ja bonuksena parit survivalit:
Arena of the dead (4 mappia)
Death Row (4 mappia)
Theathre of the dead (Survival)
Dead Meat (Survival)
Luffy's Caveen eli Zombie Escapeen on tulossa noin gigan verran uusia mappeja eli noin 45 kpl huomisen aikana. Niitä siirtelen parhaillaan serverille mutta luultavasti ne saadaan kiertoon
vasta huomenna johtuen siitä että ne pitää vielä siirtää toiseen hostiin jotta saadaan aikaan nopeat lataukset pelaajille.
Left 4 Dead demokin päivittyi bugikorjauksilla muutamia päiviä sitten mutta tästä en muistanut kirjoittaa mitään. Suunnitelmat kuitenkin ovat selkiytyneet serverien jakautumisesta.
Left 4 Dead ykköstä pyörittää jatkossa edelleen sekä pp5, pp6 ja pp7 ja näiden lisäksi avataan ainakin kaksi Left 4 Dead 2 serveriä. Julkaisun aikaan saattaa tosin olla muutamia enemmänkin.
-- PÄIVITYS -- klo 09:28
Zombie escapen mapeista uusia olikin vain 20, yhteensä mappeja on 45 kpl niiden lisäämisen jälkeen.
5. Marraskuuta 2009 klo 07:13
G4TV kävi pelaamassa ja haastattelemassa Valven työntekijöitä koskien Left 4 Dead kakkosta. Jos englanti on hallussa niin suuntaa tiesi
G4TV:n sivuille
joilta löytyy 4 videota pelistä sekä sen tekijöiden haastatteluista.
L4D2:sta odotellessa olen jatkanut itsekin omaa mappiprojektiani joka jäi keväällä hieman kesken kuultuani L4D2:sen tulosta. Se mikä piti alunperin olla 5 mapin kamppanja, taitaa kutistua
3 mapin versioksi jossa tulee olemaan myös versus mahdollisuus sekä mahdollisesti parit survival-kohdatkin. Kuitenkin, vaiheessa ollaan ja osa mitä keväällä tein täytyy rakentaa ja suunnitella uudelleen.
En usko että valmista tulee ennen L4D2 julkaisua mutta ehkä sitten joskus tulevaisuudessa.
3. Marraskuuta 2009 klo 04:02
Team Fortress 2 päivitys - uusi hattu tulossa!
Vaikuttaa siltä että Valve aikoo promota Left 4 Dead 2:n julkista demojulkaisua uudella hatulla. Tämä hattu käy jokaiselle classille mutta se miten tämän hatun voi saada, on vielä auki mutta
hattu näyttää tältä:
Kyseessähän on Left 4 Dead ykkösessä esiintyneen vanhan kärttyisän armeijaveteraanin lätsä, tosin ruskeana vihreän sijasta.
TF2-serverit on päivitetty ja tänään serverille leet laitettu luvatun mukaisesti myös tf_teamtalk asetus päälle. Mikäli huomenna riittää vielä fiilistä ja aikaa, saa myös pp3 uutta vaatetta
yllensä.
PS: Left 4 Dead 2 peliä (demo) pääsee pelaamaan kaikki huomenna keskiviikkona aina klo 9:00 aamulla alkaen. Sen voit ladata keskiviikkona Steam Storen kautta.
-- PÄIVITYS -- klo 10:45
Tämä uusi hattu näyttää olevan kaikilla jotka ovat ennakkotilanneet Left 4 Dead 2 pelin.
2. Marraskuuta 2009 klo 11:02
Julistan TF2 Halloweenriehan päättyneeksi ja serverien mappikierrot on palautettu normaaleiksi. Huomisesta alkaen testataan aina torstaihin asti tf_teamtalk 1 asetusta serverillä #1337.
Tämähän tarkoittaa sitä että jos jauhat mikkiin tekstiä ja satutkin kuolemaan pelissä, voit edelleen puhua elossa oleville kavereille. Muistuttaisin että tämä ei ole keino jauhaa paskaa
vaan pidetään se puhe asiallisella tasolla ja peliinliittyvissä asioissa.
31. Lokakuuta 2009 klo 03:03
Yhteys peliservereille pätkäisi juuri hetki sitten. Katkoa kesti noin pari minuuttia ja nyt yhteys pelaa jälleen normaalisti.
-- PÄIVITYS -- klo 03:04
Näemmä yhteysongelmat jatkuvat.
-- PÄIVITYS -- klo 03:20
Yhteys näyttäisi jälleen pelaavan.
30. Lokakuuta 2009 klo 10:23
Team Fortress 2 päivitys - Halloween [kummitushuminaa tässä]
Kuten aiemmassa tiedotteessa jo ennalta mainittiin, tämä on halloween päivitys sisältäen 5 uutta saavutusta, mapin ja mahdollisuuden saada 2 uutta hattua. Nämä halloween-teemaan liittyvät saavutukset
ja hatut lienee mahdollista saada vain näiden 3 päivän ajan joten serveri #3 muutetaan tilapäisesti koth_harvest 24/7 ainakin tämän päivän ajaksi jotta jokaisella on mahdollisuus saada nämä mappikohtaisetkin
saavutukset ja hatut itselleen aikarajan puitteissa. Ilmeisesti näistä saavutuksista 3 voi saada missä tahansa mapissa (olettaen että pelaajat tiputtelevat kurpitsoja kuollessaan myös niissä) mutta 2 on ilmeisesti mahdollista saada vain
koth_harvest_event mapissa. Tämä mappi lähtee kiertoon myös servereille.
Saavutuksista: Valve jakoi eilen heavyn harvinaista Gibus hattua reilulle 10 000 henkilölle ja nyt tämän hatunhan saa itselleen jatkossa myös niin että dominoi kyseisen hatun kantajaa serverillä näiden 3 päivän aikana.
Sitten saa hatun myös omiin valikoimiinsa. Toisen hatun saa taas tekemällä saavutuksen eli kerää 20 kurpitsaa tappamiltaan henkilöiltä. Se mikä tämä hattu on, ei ole tiedossa. Joko satunnainen tai sitten
Scoutin päässä kuvissa oleva paperipussi. Susiruma koko hintelä ukko onkin, pussi vain kaunistaa.
Serveriltä #1 on tänään resetoitu kaikki rankit jo päivä ennakkoon. Niitä ei enää resetoida huomenna, kuun ensimmäinen päivä uudelleen.
-- PÄIVITYS -- klo 11:24
Nähtävästi Gibus hattu onkin kaikkien classien käytettävissä.
29. Lokakuuta 2009 klo 21:37
Team Fortress 2 - Valve halloween yllärit
Valve julkaisi hämärän tiedotteen virallisessa TF2 Steamryhmässä noin tunti sitten.
Tämän jälkeen alkoikin TF2 servereillä tapahtua nimittäin alkoi hattuja ropisemaan useita samoille henkilöille. Pikkulinnut myös laulavat että tänään olisi tulossa TF2:een
halloween ylläri elikkä päivitys omine acheineen eli saavutuksineen.
Tämän lisäksi Valven TF2-blogi kertoo että Team Fortress 2 irtoaa naurettavaan 2,49 euron hintaan
Steam Storesta. Käy siis hakemassa omasi pois!
-- PÄIVITYS -- klo 23:04
Linkkiä niille jotka missaavat tiedot IRC-kanavalla ja muualla:
Tästä linkistä irtosi heavylle hattu
Zepheniah Mannin testamentti
Perhekuva
PS: TF2 tarjous loppui, hinta takaisin normaaliksi. Steamin newsien mukaan se oli voimassa vain pari tuntia.
29. Lokakuuta 2009 klo 14:22
Valve sai vihdoinkin Left 4 Dead 2 demon julkaistua viime yönä kello 2:14 jälkeen. Ennakkotilanneet pääsevät heti pelaamaan, muut joutuvat odottamaan aina ensi keskiviikkoon asti
(4.11.2009 klo 9:00).
28. Lokakuuta 2009 klo 09:35
Näkyy Valven touhu olevan taas ihan sitä itseään. Homma pissii ja ihan kympillä. Tänään itselläni ainakin demo latasi itsensä uudelleen joten taisi olla susi koko julkaisuyritys. Nyt
tätä kirjoitettaessa demo on viivästynyt 24 tuntia ja eilisen klo 22:00 sijaan, pelaamaan pääsee tänään kello 22:00. Tähän aikaan ei kuitenkaan kannata luottaa. Tästä huolimatta
meillä on kuitenkin muutama Left 4 Dead 2 demoserveri pystyssä joten vika ei ainakaan ole serveripuolella, kuten aluksi tieto kertoi.
89.166.50.126:27085 - Pelipurkki.net #12 Left 4 Dead 2
89.166.50.111:27075 - Pelipurkki.net #13 Left 4 Dead 2
89.166.50.126:27095 - Pelipurkki.net #14 Left 4 Dead 2
Näistä servereistä keskimmäinen eli #13 on vain meidän Steamryhmän jäsenien käytössä. Mikäli näyttää siltä että alkaa tulemaan tungosta, muuttuu ehkä myös toinenkin serveri vain
meidän steamryhmän jäsenille avoimeksi, kunhan nyt pääsisi edes pelaamaan. Helpointahan servereille on päästä jos yhdistää suoraan mutta myös kaverien kesken tämä onnistuu luomalla
lobbyn. Sen hostaajan pitää kuitenkin tietää ja laittaa 1 komento consoleen, jotta päätyy jollekin näistä meidän servereistä. Komentohan on:
mm_dedicated_force_servers "89.166.50.126:27085,89.166.50.111:27075,89.166.50.126:27095"
Tämä johtaa siihen että lobby etsii vapaan serverin näistä kolmesta meidän serveristä sen sijaan että lähtisi arpomaan jotain satunnaista. Nyt kannattaakin sitten liittyä meidän Steamryhmään
täällä http://steamcommunity.com/groups/pelipurkki jotta pääset toimivalle serverille kunhan demo julkaistaan sekä ennakkotilanneille
että julkisesti. Peliservereiden tilaa ja pelaajamääriä voit toki seurata myös LIVE-statseista.
Serveri #2 (CS Source) myös suljettiin tänään kuten aiemmin ilmoitettiin.
27. Lokakuuta 2009 klo 21:23
Johtuen jatkuvasta, täysin hyödyttömästä connect-floodista TF2 servereitä kohtaan, on niille tänään asennettu plugin joka bannaa 5 minuutiksi mikäli yritätte sinne jatkuvasti sisään. Jos
serveri on täysi 30/30 niin sinne ei todellakaan pääse sisään, ei vaikka vedätte consolesta connectia. Mikäli näin kuitenkin toimitte, aiheutatte ylimääräistä floodia serverille. Vain
ja ainoastaan jos serverillä on tilaa, sinne pääsee pelaamaan. Yhdistäminen consolen kautta ei vie sen paremmin perille kuin valikosta serveriä klikkaamalla.
Toinen CS Source serveri (VIA, http://viaclan.com/) tahtoisi vetästä 20vs20 matsin meidän ja heidän serverin pelaajien välillä. Oletko kiinnostunut? Lisää infoa foorumeilta,
http://www.pelipurkki.fi/forum/viewtopic.php?f=36&t=135.
-- PÄIVITYS -- klo 22:41
VALVe FAILS! Left 4 dead 2 demo tuleekin vasta huomenna aamulla klo 8:00. Mitään syytä 10 tunnin viiveelle ei kerrottu.
-- PÄIVITYS -- klo 22:46
Syynä viivästykseen lienee se että Valvella on ongelmia L4D2 peliserverien kanssa.
27. Lokakuuta 2009 klo 16:07
Serveri #1 on parin viimepäivän ajan tilttaillut oudosti ja tänään jo useaan kertaan. Serveri oli juuri hetki sitten alhaalla johtuen asetuksien säädöstä mutta nyt se on jälleen takaisin
linjoilla. Toivottavasti myös vakaana.
-- PÄIVITYS -- klo 16:23
Sotilasarvorankki näyttää olevan korruptoitunut ja kenties tämä aiheutti kaatumisia. Palautin backupista vanhan joten statsit kelautuivat muutaman päivän taaksepäin. Tämä ei koske mani-adminin
normirankkia eli rank, statsme jne, ne ovat edelleen kunnossa. Toivottavasti tässä nyt oli se syy kaatuiluun.
26. Lokakuuta 2009 klo 21:35
Tulevia suunnitelmia
Aiemmin sanoin että toimintaan tulee muutoksia ja nyt on aika ilmoittaa näistä ennakkoon. Koska kaikkeen eivät rahat ja resurssit nykyisessä tilanteessa riitä, olen päätynyt seuraavanlaiseen
ratkaisuun.
27.10.2009 suljetaan 24 serveri #2 (CS Source)
20.11.2009 suljetaan seuraavat peliserverit:
- 24 pelaajan #4 (TF2)
- 38 pelaajan #8 (CS Source)
- 24 pelaajan #9 (ZPS)
- 30 pelaajan #10 (CS Source)
18.11.2009 muuttuu serveri #7 L4D2 serveriksi ja avataan vielä toinenkin Left 4 Dead 2 serveri. Mikäli vaikuttaa siltä että alkaa olla koneesta resurssit vähissä, suljetaan myös Killing
Floor serveri. Vaihtoehtoisesti serveri #6 muutetaan Left 4 Dead 2 serveriksi ja toista serveriä ei avata L4D2. Tämä on vielä harkinnassa ja Killing Floor serverin pelaajamäärät
ratkaisevat tämän muutaman viikon kuluessa.
Loput mainitsemattomista servereistä eli #1, #3, #1337, #5 ja Luffy's Cave jäävät toimintaan. Näin päättyy yksi aikakausi ja mikäli on jotain sanottavaa niin kertokaa toki mielipiteenne
foorumeilla, pistätkää palautetta tai sanokaa asianne vaikka
IRC-kanavilla. Päätöksiin palautteellanne tuskin on kuitenkaan merkitystä sillä ratkaiseva tekijä tässä asiassa on raha ja sitä ei
puussa kasva. Mikään ei ole ilmaista. Aina joku maksaa teidänkin huvinne. Tätäkään tiedotetta tuskin moni edes lukee mutta onneksi edes osa.
PS: Mikäli löytyy tästä joukosta rikkaita ihmisiä jotka vois vipata 1500e vuodessa, voin keskustella asiasta. Muuten unohtakaa koko juttu.
25. Lokakuuta 2009 klo 18:38
Vikaa verkkoyhteyksissä, peliserverit jumissa. Kerrotaan lisää kun tiedetään.
-- PÄIVITYS -- klo 18:48
Katkoa kesti vajaat 2 min, yhteys taas kunnossa.
24. Lokakuuta 2009 klo 17:08
On pakko jälleen muistuttaa teitä pelaajia muutamista seikoista. Meidän servereillä pelaaminen ei ole automaatio vaan teidät voidaan poistaa sieltä aivan koska tahansa, mikäli
aiheutatte yleistä häiriötä tai muuten vain pelleilette ettekä pelaa pelejä niinkuin on tarkoitus. Loppuu se pelleily tai alkaa permbannit napsumaan! Turha sitten valittaa jälkikäteen,
tämä on viimeinen varoitus!
PS: Valtaosa pelaajista käyttäytyy aivan oikein ja pelaa niinkuin on tarkoitus. Tämä koskee vain niitä jotka häröilevät päivästä toiseen.
24. Lokakuuta 2009 klo 02:46
Left 4 Dead 2:n traileri on ilmeisesti "vuotanut" nettiin. Pätkä jättää kyllä pahaan koukkuun ja saa moottorisahan näyttämään loistavalta aseelta. Voit katsoa videon
täältä!
Tämän lisäksi aiemmin ilmoitetut Left 4 Dead 2 julkaisuajat saattavat olla väärin mutta ei hätä ole sen näköinen, ne ovatkin aikaistuneet 8 tuntia. Aiemmassa tiedotteessa olleet '
jenkkiajat ovatkin ilmeisesti myös paikalliset julkaisuajat eikä tarvitsekaan odottaa sitä kahdeksaa tuntia. Otetaanpa kertauksena ne esiin.
- Demo saatavilla ennakkotilanneille tiistaina 27.10.2009 klo 22:00
- Demo saatavilla kaikille tiistaina 03.11.2009 klo 23:00
- Peli julkaistaan keskiviikkona 18.11.2009 klo 7.00
Todennäköisesti tulemme säilyttämään ainakin yhden L4D-serverin (pp5) ja muutamme yhden nykyisistä L4D-servereistä L4D2 serveriksi (pp7, vain meidän steamgroup jäsenille kuten tähänkin asti).
Sen lisäksi avataan yksi julkinen L4D2 serveri. Näiden lisäksi saattaa olla että laitamme kiinni nykyisen pp6:n ja tilalle vaihdetaan L4D2 ja serveristä tulee jossain määrin "aina vapaa"
kunhan vain pelaajia ei ole jo valmiiksi pelaamassa. Asiat selkenevät jossain vaiheessa, kunhan demo ja pelikin tulee ulos. Miten tässä malttaa 3 päivää odotella...
Mappeja testattiin tosiaan eilen ja TF2 serverille tulee kiertoon jossain vaiheessa pl_woodland_final sekä päivitetyt versiot näistä jo kierrossa olevista mapeista. Valitettavasti
cp_reelfoot_b1 sisälsi custom partikkeliefektejä ja täten ne rikkoivat taas savut ja tuliefektit johon ei auta kuin pelin bootti joten sitä ei nähdä ainakaan vielä uudelleen.
Myös CS Source serverillä testailtiin mappeja. Airstrip oli mahdoton fps-syöppö, samoin paikka paikoin ipadu. Nvbasella on toivoa, samoin californialla. Hakk1tuksen mapit nyt on
jo muutenkin laitettu kiertoon ja etenkin de_varikko_v2 toi piristäviä parannuksia mappiin.
23. Lokakuuta 2009 klo 12:28
Uusia mappeja sekä TF2 #3 että CS Source #1 servereillä testissä. Mappitestit TF2 osalta käyntiin noin kello 18 joten jos uudet mapit kiinnostaa niin suunnatkaa tienne silloin 1337-serverin
sijasta sinne. Mapit ovat seuraavat:
- cp_reelfoot_b1 (uusi)
- pl_woodland_final (uusi)
- pl_swiftwater (päivitetty pl_swift_final)
- cp_indulge_rc3 (päivitetty indulge_b2)
TF2 mapit saa ladattua suoraan serveriltäkin mutta ne voit imaista myös ennakkoon tästä linkistä itsellesi (noin 73 megaa).
CS Sourcen puolella mappitesti alkaa noin klo 20 heti kun TF2 mappitestit ovat ohi ja uudet mapit näyttävät seuraavilta:
- de_kunta (päivitetty de_kunta_beta)
- de_varikko_v2 (päivitetty de_varikko)
- de_airstrip_css (uusi)
- de_ipadu (uusi)
- de_nvbase_b4 (uusi)
- de_california (uusi)
CSS mapit saa myös ladattua ennakkoon tästä linkistä (noin 55 megaa).
Osumaöljyn ottaminen on sallittu vain täysi-ikäisille. Alaikäisille annetaan bannia.
22. Lokakuuta 2009 klo 10:24
Killing Floor - Ilmainen viikonloppu!
Meillähän on pelille myös 1 peliserveri käytössä ja nyt kyseistä peliä pääsee mättämään tästä torstaista asti aina ensi maanantaihin ilmaiseksi. Pelin voit ladata itsellesi
Steamin kautta klikkaamalla tästä linkistä. Pelaamaan pääsee ilmeisesti myöhemmin tänään. Tätä kirjoitettaessa se oli vielä lukittuna Steamissä.
Meidän Killing Floor serverin osoite on 89.166.50.111:7707 eli siitä suosikkeihin niin ainakin löytyy toimiva serveri. Oletettavasti se on tänä viikonloppuna kuitenkin aika
täysi muutenkin.
20. Lokakuuta 2009 klo 22:08
Left 4 Dead 2 - tärkeät päivät!
Demo saatavilla ennakkotilanneille keskiviikkona 28.10.2009 klo 6.00 (27.10.2009 10pm jenkeissä)
Demo saatavilla kaikille keskiviikkona 3.11.2009 kello 7.00 (03.11.2009 11pm jenkeissä)
Peli julkaistaan keskiviikkona 18.11.2009 kello 17.00 (18.11.2009 7.00am jenkeissä)
Serverin #1 mappikiertoa viilataan huomenna. Toissapäivänä muutettiin ainakin joksikin aikaa mappien kesto 18 minuutista 24 minuuttiin.
18. Lokakuuta 2009 klo 20:47
Left 4 Dead 2:n saavutukset ovat vuotaneet ennakkoon nettiin. Nämä ovat tosin Xbox360 versiolle mutta käytännössä samat PC:lle. Listaa voit käydä katsomassa
Xbox360achievements.orgissa.
Näiden lisäksi kaikkien viiden kamppanjan nimet ovat selvillä. Ne ovat Dead Center, Dark Carnival, Swamp Fever, Hard Rain ja The Parish, jonka osiin demokin tulee sijoittumaan.
Tiedossa ei ole että kaikki kamppanjat olisivat 5 mapin mittaisia mutta toivotaan että olen väärässä ja ne ovat. Muutenhan käy niin että käytännössä sisältöä pelissä on yhtä vähän
kuin alkuperäisessäkin aiemmassa pelissä.
Avattiin muuten sitten Zombie Escape serverikin. Serveriltä löytyy kaikennäköistä mappia ja tarkoitushan on paeta paikasta A paikkaan B ja niinpoispäin. Vaihtoehtoisesti idea on saastuttaa
koko toinen tiimi ja siten voittaa peli, jos satut olemaan zombitiimissä. Pelaamaan pääsee heti ja jokainen bunnyhoppaaja, tahallinen pelleilijä tai vastaava tulee saamaan permibannit
laakista. Älä siis pelleile. 50 äijää mahtuu aluksi sisään.
Pelipurkki.net - Luffy's Cave - custom skins [FAST DL] - IP: 89.166.50.126:27075
16. Lokakuuta 2009 klo 15:20
Left 4 Dead 2:n demo tulee ulos 27 päivä kuluvaa kuuta pelin ennakkotilanneille. Jos aiempaan osaan on uskominen, demolta löytyy 1 mappi ja reilu puolet toisesta. Tämä demo perustuu
kamppanjaan nimeltä The Parish joka taas sijoittuu New Orleansin ranskalaiskortteliin. Demolta löytyy myös kaikki uudet spesiaalizombit sekä kaikki pelissä olevat melee-aseet.
Kaikille demo avautuu Marraskuun 10 päivä ja se varmasti on pelattavissa aina Left 4 Dead 2:n julkaisuun asti. Itse pelihän julkaistaan Marraskuun 17. päivä.
15. Lokakuuta 2009 klo 00:54
Team Fortress 2 päivitys
Tämä updeitti sisältää vain bugikorjauksia, ei uusia ominaisuuksia. Peliserverit on myöskin päivitetty.
14. Lokakuuta 2009 klo 00:21
Yhteys pätkäisi hetki sitten noin vartin ajaksi. Tästä johtuen peliserverit olivat tavoittamattomissa. Yhteys näyttäisi jälleen pelaavan normaalisti.
Muutamat teinit ilmeisesti luulevat että meidän Ventrilo, vai sanoisinko Luffyn joka sen maksaakin, on heidän ikioma yleinen hiekkalaatikkonsa. Asia ei todellakaan ole näin
vaan muutamme Ventrilon pian privaatiksi. Sisään pääsevät jatkossa vain tutut, kaverit ja ihmiset jotka osaavat kunnioittaa muita.
Jos sinä olet joku satunnainen heppu jota emme edes tunne, todennäköisesti et näe edes tätä tiedotetta ja tulet myöhemmin irkkiin kysymään miksi näin mutta sepä on oma vikasi.
10. Lokakuuta 2009 klo 10:16
Yöllä tuli peliin Left 4 Dead päivitys. Vain bugikorjauksia mutta nyt pelaajat voivat myös asettaa komennon mm_dedicated_search_maxping consolesta haluamakseen. Tämä asetus oli ennen
300 (wtf oikeasti) mutta nyt se on laskettu jopa 150 (wtf edelleen) asti. Itse aion laittaa tämän numeroon 100. Pingillä on oikeasti väliä, jos pelataan kunnon vaikeustasolla.
TF2 serverillä #1337 testattiin tosiaan torstaina uusia mappeja. Valitettavasti roskaa tai sanoisinko huonoa suunnittelua mahtuu myöskin joukkoon. Ensimmäinen testatuista mapeista,
cp_flood nimittäin kaatoi serverin. Sitten mentiinkin ihan ok malliin kunnes aiemmassa tiedotteessa mainittu mappi sotki partikkeliefektit joka taas johti siihen että ihmetys ja kummastus
oli suuri johtuen neliömäisestä tulilieskasta ja savusta. Tähänhän ei auta kuin pelin bootti. Kyseessä oli kuitenkin loistokartta joten se nähtäneen uudelleen serverillä, riippuen siitä että
korjaako tekijä mapistaan custom partikkeliefektit pois vai Valve tekee päivityksen joka korjaa tuon neliösavu/liekki bugin.
Kunnialla testistä selvisivät seuraavat mapit:
pl_rivercrossing2 (vitsi vitsi)
pl_deadwood
ctf_decker_b13a
pl_outback_rc2
ctf_nightlands
koth_moonshine
Nämä yllämainitut mapit löytyvät kierrosta sekä serveriltä #3 ja #1337, poislukien ctf_nightlands joka on vain serverillä #4 jossa muutenkin on oma erikoinen kiertonsa.
8. Lokakuuta 2009 klo 10:22
Kuten eilen mainittiin, tänään pelataan klo 18 maissa uusia TF2 mappeja serverillä #1337. Mappilistasta tippuu
kuitenkin 1 CP mappi pois johtuen hyvin alhaisesta fps:stä. Tämän lisäksi lienee syytä selventää näin ennakkoon
yhtä CTF mapeista hieman tarkemmin. Siinä nimittäin ei ole tarkoitus vain kaapata salkkua ja viedä takaisin omaan
baseen niinkuin normaalisti tapahtuisi.
Tässä CTF versiossa on aloitusportit jotka aukeavat niinkuin payload mapeissa. Salkku löytyy yleensä heti porttien
edestä ja se pitää viedä ControlPointille. Tämän jälkeen salkku palautuu takaisin porttien luo ja se pitää jälleen
kuljettaa seuraavalle pointille. Eri stageja on yhteensä kolme ja jokaisesta löytyy 2 ControlPointtia. Kolmannessa
stagessa salkku ei palaudu lähtöpisteeseen porttien ulkopuolelle vaan se löytyy edempää uudelleen.
Lyhyesti sanottuna punaisten tehtävä on estää sinisiä viemästä salkkua edemmäs ControlPointeille.
7. Lokakuuta 2009 klo 20:40
Huomenna 9 uutta TF2 mappia testissä serverillä #1337 eli 89.166.50.111:27015 klo 18 lähtien.
Be there or not, testataan silti. Tyyppaamisen jälkeen sitten jätetään parhaat serverille sekä rykäistään ne myös serverille #3. Mapit ovat kooltaan isoja mutta pakattuina ladattavaa
on vain 13-27 megaa. Nimiä en nyt heti paljasta mutta luvassa on:
- 3 Payload mappia
- 3 CTF mappia
- 2 CP mappia
- 1 KOTH mappi
Perjantaina testataan vuorostaan yhtä uutta CS Source mappia sekä kahta uudistettua serverillä #1.
6. Lokakuuta 2009 klo 09:09
Pelipurkin toimintaan muutoksia
Toinen aktiivisista ylläpitäjistä on siirtymässä ajanpuutteen vuoksi sivummalle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että 12 nykyistä peliserveriä jää pääosin itseni hoitoon kuten myös
niiden rahoitus. En ole vielä 100% selvillä kuvioista mutta tarkoitus olisi säilyttää ainakin osa peliservereistä toiminnassa. Kuviot selkiytynevät seuraavien viikkojen
aikana tarkemmin.
Haluaisin myös muistuttaa hieman siitä työstä mitä tässä on vuosien varrella itse kukin tämän "yhteisön" toimintaan uhrannut.
Aikaa tähän touhuun on mennyt kaikista eniten eikä siitä ole kukaan maksanut edes rahallista korvausta. Toiset ylläpitävät servereitä, toiset tuottavat niille
erilaista sisältöä, toiset vain pelaavat ja ovat ns vapaamatkustajia. Pari kaveria taas on maksanut sen kaiken huvin jotta olette vuosien ajan päässeet pelaamaan
servereillä. Vikaa meillä päässä? Kenties. Kuka nyt heittää rahaa hukkaan siksi että toiset voivat pelata? Ei teistä pelaajista ainakaan kukaan. Siten kaikki purnaaminen ja valittaminen
tämän asian tiimoilta on turhaa.
Nämä tilastot ovat vain tämän kuluneen vuoden osalta:
CS Source pelaajia yhteensä 23267 (Psychostats)
Team Fortress 2 pelaajia yhteensä 43451 (HlstatsX)
Left 4 Dead pelaajia yhteensä 34759 (Valve server ranking, pp5 25531, pp6 7624, pp7 1604)
Jos tässä minultakin kiinnostus lopahtaa syystä tai toisesta tai tulee ajanpuutetta ja kaikki toiminta ajetaan alas, kannattaa vähän miettiä itse kenenkin missä sitä
on tullut pelattua viimeiset kuukaudet, kenties vuodet? Saa tietysti miettiä vähän ennakkoonkin. En sano että ollaan ainoa vaihtoehto mutta jostain kumman syystä niitä pelaajia vain
on vuosien varrella riittänyt ja servereillä on aivan täysi tungos etenkin iltaisin. Ei pitäisi valittaa sillä itsepä olen tieni valinnut
mutta halusinpa tuoda tämänkin esille. Kiitos.
2. Lokakuuta 2009 klo 22:43
Steamistä näyttäisi irtoavan Left 4 Dead 2 peli ennakkotilauksena. Ennakkotilaajan etuna pääsee pelailemaan demoa 27 päivä kuluvaa kuuta ja saa bonuksena pesismailan melee-aseeksi peliin.
Tätä ei ilmeisesti muille anneta lainkaan.
Peli maksaa 44,99 euroa 10% ennakkotilaajan alessa mutta 4-pack irtoaa 134,99e. Tämä tarkoittaa sitä että hinta olisi 33.75e per naama jos yksi ostaa 4-packin ja antaa kavereille 3 kopsua.
Julkaisun jälkeen hinta luultavasti on taas 49.99e. Pelin eri paketteja voit katsella tästä linkistä. Tarjolla muuten on myös Left 4 dead 1 & 2 paketti.
Tarkoitus on meilläkin pistää pystyyn muutama Left 4 Dead 2 peliserveri. Näistä varmaan yksi on ainakin serveri seiskan tyylinen vain meidän Steamgruuppiin kuuluville sallittu. Jos aikeissasi
on hommata Left 4 Dead 2 peli niin liity meidän Steamryhmään Pelipurkki niin ainakin pääset pelaamaan servereille jotka eivät
lagaa.
30. Syyskuuta 2009 klo 15:52
Tänään tehtiin toiselle serverikoneista vähän säätöhommia 11:43-12:05 ja peliserverit käynnistettiin tämän takia uudelleen. Kakkoskoneella kuitenkin ovat myös TF2 serverien statistiikat
ja ne eivät näyttävästi itsestään lähteneet päälle vaikka näin piti kuitenkin tapahtua. Statistiikat toimivat kuitenkin jälleen normaalisti.
Eipä tainnut kukaan edes huomata asiaa ja jos huomasikin niin eipä sana kulkenut tänne asti. Sori nyt kuitenkin.
Tällä säätämisellä korjattiin ongelmia joita serverikoneella 2 on ilmennyt. Nämä ongelmat siis koskevat servereitä 4 (TF2), 8 (CSS), 9 (ZPS) ja seuraavassa kappaleessa mainittavaa peliserveriä
numero 10. Katsotaan jos tämän päiväinen säätö auttoi asiaan.
Toin takaisin ainakin toistaiseksi vanhan PP2 alla olleen ZombieHorde serverin. Se toimii nyt osoitteessa 89.166.50.126:27065 ja nimellä Pelipurkki.net #10 [BAKA] ZombieHorde 1.1M is back!
Karsin toistaiseksi vähän skinejä ja muuta ettei se ensimmäinen liittyminen sinne vie niin tuhottomasti aikaa. Käykääpä kokeilemassa jos satutte omistamaan pelin CS Source. Irkissä status
irtoaa komennolla !pp10.
Tänään on muuten kuukauden viimeinen päivä joten huomenna jyrätään statistiikat servereitä 1, 2, 8 ja 10 (CS Source). TF2 statistiikat säilyvät ennallaan kuten aiemminkin kuten myös Psychostatsit
CS Sourcelle.
29. Syyskuuta 2009 klo 23:07
Left 4 Dead päivitys
Kuten yllä lukee, peliin saapui päivitys tänään noin reilu tunti sitten. Mukana on uusi vain 2 kentän mittainen kamppanja Crash Course ja 10 uutta saavutusta sille. Valitettavasti
Valven serverit ovat täysin jumissa eivätkä ne tunnu antavan linuxille tarvittavia päivitysfiluja ulos lainkaan joten meidän servereitä on aika tuskaista tällä hetkellä päivitellä.
Jos Left 4 Dead kiinnostaa mutta pidit alkuun sen 50 euron hintaista suolaisena ja pidät edelleen 30e hintaa suolaisena niin nyt se irtoaa
15 eurolla Steamistä. Kantsii hakea
talteen jos on ylimääräistä rahaa tallessa.
27. Syyskuuta 2009 klo 08:40
Team Fortress 2 huonoimmat mapit äänestyksen tulokset on vihdoinkin saatettu julkiseksi tiedoksi. 52 pelaajaa siis antoi äänensä ja vastauksia tuli muutama enemmänkin mutta yhteystietojen
puuttuessa ja IP-osoitteen ollessa sama, emme voineet kaikkia hyväksyä. Osa pelaajista äänesti myöskin vain yhtä tai kahta mappia joten jos lasketaan nuo äänet yhteen niin ei siitä täsmälukua
saada. Samaten oli muutama joissa kaikki 3 kohtaa näyttivät rivercrossingia. Näistä hyväksyttiin kuitenkin vain se yksi ääni vaikkakin kaikki 3 kohtaa olisivat olleet samat. Tässä tulokset:
pl_rivercrossing_rc1 31
pl_terran_b3 24
pl_borax_b3 13
cp_redstone_b2 6
cp_furnace_b3 5
cp_sawblades_b3 5
koth_sawmill 5
cp_daylight 4
cp_gullywash_rc10 4
cp_steel 4
pl_dbheights_b5 4
pl_repository_rc3 4
pl_halfacre_rc 3
cp_ramrod_rc4 3
cp_follower 3
cp_waste_final 3
pl_frontier 3
cp_freight_final 3
cp_indulge_b2 3
pl_hoodoo_final 2
cp_dustbowl 2
cp_well 2
koth_viaduct 2
koth_nucleus 2
pl_badwater 2
cp_fastlane 1
cp_gydan 1
cp_granary 1
cp_broma 1
cp_badlands 1
Eilen serverillä asiasta jo jonkinlaista keskustelua käytiinkin ja sieltähän on jo poissa kierrosta mapit Rivercrossing ja Borax joista ensimmäinen voitti äänestyksen ja Borax tuli
kolmanneksi. Terran tuli kakkoseksi mutta ainakin eilen se vielä löytyi mappikierrosta. Eiköhän sekin sieltä poistu vieläpä tänään. 3 huonointa mappia siis poistetaan mappikierrosta.
Tässä vielä vastauksia äänestyksessä esitettyihin kysymyksiin. Ehdotettiin erilaisia mappeja serverille, osaa katsomme tarkemmin, osasta odottelemme parempia versioita. Kartat
joissa ei ole kunnon tekstuureita esimerkiksi sivuutettiin ainakin toistaiseksi. Salkkukenttiä (CTF) on toivottu. Nyt pitäisikin löytää sopiva kenttä joka ei jumiudu täysin
paikalleen. Ehdotettiin myös enemmän Valven tekemiä mappeja servereille custom mappien sijasta. Serverillä #4 näitä onkin enemmän kuin kahdella isommalla.
Loppuun vielä meidän TF2-serverien pelaajamäärät, osoitteet ja nimet:
30 pelaajaa - 89.166.50.111:27045 - Pelipurkki.net #3 TF2 [Custom Maps] [FAST DL]
24 pelaajaa - 89.166.50.126:27015 - Pelipurkki.net #4 TF2
30 pelaajaa - 89.166.50.111:27015 - Pelipurkki.net #1337 TF2 [Custom Maps] [FAST DL]
23. Syyskuuta 2009 klo 15:20
Tänään testaillaan kolmea uutta mappia CS Source serveri #1:llä. Kaikki näistä ovat Pelipurkin adminien tekemiä. Testattavat mapit ovat:
de_kaupunkisota by Donald_Duck
de_varikko by Hakk1tus
de_slummi_beta by ICS
Aikaa en vielä tiedä mutta aikaisintaan 17 jälkeen, ei aiemmin.
Myöhemmin tällä viikolla luultavasti testataan sitten TF2 mappeja 5kpl, luultavasti serverillä 1337. Samaten tällä viikolla pitäisi selvitä huonoin mappi kisan voittaneet mapit.
Ääniä en ole vielä laskenut mutta taitaa Rivercrossing vetäistä ylivoimaisen voiton.
Team Fortress 2 päivityksestä liikkuu myös huhuja. Valven TF2 blogin mukaan olisi tulossa koira ja sille saavutukset hattuineen sekä pari uutta mappia,
ctf_convoy sekä ctf_aerospace. Updaten sivuja voi ihastella tästä ja
tästä. Valven Twitter tosin kertoo että kyseessä on pieni vitsi.
22. Syyskuuta 2009 klo 0:01
Pelipurkki 4 vuotta!

Virallisesti rajapyykki tulee täyteen vasta nyt mutta epävirallisestihan tuo raja periaatteessa rikottiin jo kesällä. On ollut ilo olla mukana tukemassa suomalaista peliskeneä ja eikä tässä ilmeisesti ihan heti olla mihinkään katoamassakaan. Se mikä alkoi joskus himastani vuonna 2005 on sittemmin laajentunut hieman suurempaan skaalaan ja usean eri henkilön projektiksi.
On oikeastaan vaikea sanoa mitään sen kummempaa mutta periaate on pysynyt samana alusta asti - peliservereitä omaksi ja muiden iloksi. Menneitä ja tulevia peliservereitä voit muistella ja tiirailla vaikkapa tästä. Välillä on ollut vaikeaa ja homma on tökkinyt mutta nyt tuntuu hyvältä ja tästä onkin hienoa jatkaa eteenpäin. Tulevaisuudessa päräytämme pystyyn ainakin pari Left 4 Dead 2 serveriä jotta me adminit ja te pelaajatkin pääsette pelaamaan.
Kerrotaanpa vielä hieman statistiikkaa:
CS Source pelaajia tänä vuonna yli 22000 joista noin pari tuhatta pelaa kuukausittain servereillä. Suomalaiset pelaajat edelleen suurin rypäs 40% voimin kokonaismäärästä. TF2-puolella taas pelaajia on yli 40 000 Joista valtaosa suomalaisia, arviolta noin 33 000. Left 4 Dead pelaajia taas on vähemmän ja valtaosa oletettavasti ulkomaalaisia. Killing Floor pelaajia satunnaisesti mutta yleensä tämän maan kamaralta. Tarkoitus olisi kehittää systeemeitä edelleen ja jatkaa vanhalla periaatteella eteenpäin.
Serveri 8 asetuksiin muutoksia. Tästedes serverillä pyörivät mapit de_dust2, cs_italy, de_cbble ja cs_office. Adminit voivat halutessaan laittaa muitakin mappeja listalta joita ei kierrossa ole. AWP/autosniperit voidaan adminien toimesta myöskin sallia, mutta vain jos tiimeissä on kummassakin vähintään 5 pelaajaa ja sittenkin harkitusti vain 1 per tiimi. Pelaajien lisääntyessä tai kadotessa sitten voidaan säätää uudelleen. Adminit voivat kysyä lisätietoja Luffyltä.
Mahdollisesti ensi yönä tai ehkä sitä seuraavana tehdään serveritilassa muutoksia joidenka johdosta tulee pieni katkos verkkoyhteyksiin. Yhteydet palaavat takaisin itsestään kun huoltotyöt on tehty.
Vanhat tiedotteet löytyvät arkistosta