20. Syyskuuta 2009 klo 11:30
TF2 statsit toimivat taas niinkuin pitääkin. Enää ei löydy korruptoituneita tableja tietokannasta ja niin edelleen. Statsien osoite on ainakin toistaiseksi eri johtuen siitä
että ne on siirretty toiselle koneelle jolla on enemmän resursseja vapaana. Samalla statsien osoite muuttui hieman. Entisen http://pelipurkki.fi/hlstatsx osoitteen sijasta
statsit löytyvät http://server2.pelipurkki.fi/hlstatsx/. Jos käytät kuitenkin webbisivun linkkejä, ne vievät myöskin
oikeaan paikkaan.
19. Syyskuuta 2009 klo 22:00
TF2-serverien statistiikoissa jotain häiriötä, aina ei tunnu joka mapissa olevat statsit edes päällä ja webbisivut niille näyttävät pientä erroria myöskin. Meidän
toinen ylläpitäjä lienee naisissa niin juuri nyt asialle ei voi mitään, pahoittelemme häiriötä :)
18. Syyskuuta 2009 klo 20:51
Toisesta serverikoneesta levisi kiintolevy, vikaa korjataan. Ilmoitetaan lisää kunhan keritään ja tiedetään.
-- PÄIVITYS -- klo 21:08
Kone on takaisin pystyssä ja systeemi hoitaa tiedot hajonneen levyn tilalle vaihdetulle levylle takaisin. Tässä menee jonkin aikaa kunnes homma on valmis.
-- PÄIVITYS -- klo 23:45
Uusi kiintolevy on synkattu datoineen ja käytössä normaalisti. Toivottavasti tässä nyt oli sitten kaikki katkot ainakin vähäksi aikaa. Peliserverit 1, 3, 1337, 5, 7, Killing Floor
sekä foorumit ja statistiikat olivat tämän levyrikon johdosta jonkin aikaa tavoittamattomissa. Jos ihmettelit mistä johtui ettei peliserveri johon yritit yhdistää vastannut, niin tässä se syy.
Kiitokset nopeasta toiminnasta serverien rautapuolesta hoitavalle taholle.
16. Syyskuuta 2009 klo 15:11
Yöllä pärähti jälleen TF2 updeitti. Serverit on päivitetty ja pelaamassa näkyykin olevan jo väkeä. Päivityksen tiedot löytyvät tästä.
15. Syyskuuta 2009 klo 13:47
Tänään serverikoneella #2 oli pieni katko noin klo 12, kernel eli järjestelmän ydin päivitettiin uudempaan. Nyt peliserverien 4,8 ja 9 tickrate pitäisi olla vakaampi.
Peliserverit käynnistettiin heti katkon jälkeen takaisin linjoille.
Samalla vaihdettiin myös peliserveri 8 asetuksia. Entisen tickrate 66 / slot 42 sijaan sisään mahtuu nyt 38 pelaajaa ja tickrate on nostettu 100. Samoin serverillä on
ainakin toistaiseksi dust2 sijasta de_hiekka 24/7. Etsimme mahdollisesti serverille myös admineita. Kiinnostuneet siirtykää siis sinne pelaamaan ja jutelkaa jonkin ajan
kuluttua Luffyn/zäpzäp kanssa. Ehkäpä juuri sinua onnistaa. PP8 eli serveri #8 osoitehan oli 89.166.50.126:27025
Zombie Panic Sourceen kaivataan myös lisää väkeä kokeilemaan sitä ja testailemaan. Pelaamiseen suurinpiirteiset ohjeet pelaamiseen löytyvät tästä
ja modinhan sai ladattua Steamin kautta eli lataa tästä. Suunnatkaa tienne siis sinne jos zombit
kiinnostaa ja osoitehan oli 89.166.50.126:27035. Saatamme hakea tälle serverille myös uusia admineita. Katsotaan ensin miten tämä pyörähtää käyntiin.
Kolmas uusi peliserverihän oli Team Fortress 2 peliin. Yleisön pyynnöstä laskimme slottimäärän 30 pelaajasta aina 24 asti ja eilenkin serveri oli illalla aivan täynnä.
Tämä pienempi serveri miellyttänee siis pelaajia jotka eivät niin tuosta isosta vilskeestä välitä tai ei oma kone oikein meinaa jaksaa. Serverillä ainakin toistaiseksi kierrossa enemmän
normimappeja kuin isommilla sekä myös sellaisia mappeja joita ei näillä isommilla ole. Kannattaa siis käydä sielläkin kääntymässä. Statsit on edelleen yhteiset kaikilla joten
on oikeastaan aivan sama missä näistä kolmesta TF2 serveristä pelailet. Osoitehan tälle serverille oli 89.166.50.126:27015
14. Syyskuuta 2009 klo 10:57
Yhteys serverikoneille poikki. Kyseessä on ilmeisesti joku laajempi yhteyskatkos joka ei vaikuta ainoastaan meidän koneisiin vaan myös muihin.
-- PÄIVITYS -- klo 11:05
Linjat toimii taas normaalisti
12. Syyskuuta 2009 klo 19:22
Joulu on.. ennakkoon
Uusia peliservereitä. Tänään niska jumissa säädimme Pertsan kanssa pystyyn muutaman peliserverin lisää. Serverit ovat seuraavat:
Team Fortress 2 - 89.166.50.126:27015 (serveri #4) 30 slot
Uusi TF2 serveri helpottamaan täyttä kuormitusta kahdella aiemmalla serverillä. Statistiikat ovat samat kuin kahdella muullakin serverillä joten väliä ei ole
sillä missä näistä kolmesta pelaat. Mappikierto on vielä päivityksen alla mutta se selvinnee lähipäivinä. Älä jonota turhaan täysille servereille, liity tänne pelaamaan!
Counter-Strike Source - 89.166.50.126:27025 (serveri #8) 42 slot
Uusi CS Source serveri 24/7 mappien ystäville. Serveri pyörittää dust2 & hiekkaa 30min välein kumpaakin ja on suunnattu lähinnä yöpelaajille ja muille jotka näistä mapeista pitävät.
Zombie Panic Source - 89.166.50.126:27035 (serveri #9) 24 slot
Uusi peli meillä ja myös uusi serveri. Zombie Panic Source on modi joka pyörii orangebox enginen päällä. Tämä modi on ilmainen ja jos sinulta löytyy joku Source engineä käyttävä peli,
kuten Half-Life 2, sen jatko-osat, CS Source, Day of Defeat Source, Portal tai Team Fortress 2, voit ladata modin ilmaiseksi Steamin kautta. Latauslinkki löytyy
tästä. Tulen tekemään peliin oppaan jotta sen sisään olisi helpompi päästä. Aloittelijalle saattaa iskeä kulttuurishokki
mutta lyhyesti sanottakoon että kyseessä on vähän samaa lajoa oleva modi kuin zombiemod oli CS Sourceen. Näitä ei voi verrata toisiina koska tämä on kuitenkin aivan uusi peli ja uudet kentät
omine tehtävineen ja aseineen. Lataa peli ja käy kokeilemassa!
Kaikki nämä serverit löytyvät pian myös sivuilta listattuna sekä LIVE-statseista
11. Syyskuuta 2009 klo 17:39
Serverikoneesta levisi toinen raid-1 kokoonpanon kiintolevyistä. Tästä syystä serveri bootattiin ja levy vaihdettiin uuteen. Raid kuitenkin synkronoi dataa levyltä toiselle ja sen
vuoksi jonkinlaista hidastelua saattaa ilmetä jonkin aikaa. Peliserverit kuitenkin ovat jo takaisin online.
10. Syyskuuta 2009 klo 18:15
Tänään varmaan lähemmän 30min sisään on odotettavissa pieni katko peliservereillä. Serverikone täytyy sammuttaa ja siirtää toisen varavirtaa tarjoavan upsin päähän koska nykyinen
on hajonnut. Samalla siirtyy useita muitakin koneita. Katkon ei pitäisi kestää kuin noin 5 minuuttia jonka jälkeen peliserverit palaavat linjoille. Asiasta tiedotetaan näin myöhään
koska itsekin vasta kuulimme asiasta.
-- PÄIVITYS -- klo 18:24
Katko ilmeisesti sittenkin vasta noin klo 20.
-- PÄIVITYS -- klo 19:57
Hetki sitten sammahti serveri oletetusti, odotellaan paluuta linjoille.
-- PÄIVITYS -- klo 21:27
Serveri on takaisin pystyssä ja peliserveritkin jo käynnissä. Katko venyi ilmeisesti päivitysten takia.
9. Syyskuuta 2009 klo 20:40
Tänään illalla ilmeni peliservereillä kohonnutta pingiä/latenssia valtaosalla pelaajista. Syynä tähän on ilmeisesti vika verkossa. Yhteys koneelle näyttää kiertävän Turun, Oulun ja
Kuopion kautta Lahteen päin jossa peliserverit sijaitsevat. Ongelma korjaantunee itsestään ajan kanssa.
8. Syyskuuta 2009 klo 13:54
Muistakaahan käydä äänestämässä huonoimmat TF2 mapit pois peliservereiltä. Oman äänesi voit antaa tästä linkistä.
Hankin hiljattain pelipurkki.net rinnalle domainin pelipurkki.fi. Nykyinen URL-osoite Pelipurkki.net toimii edelleen pääasiallisena webbisivujen osoitteena ja tulee myös säilymään
sellaisena. Pelipurkki.fi toimii lähinnä serverikoneen hostina eli käytännössä se on koti sekä peliservereille, foorumeille sekä peliserverien statistiikoille.
Nyt esimerkiksi siis meidän foorumit löytyvät osoitteesta http://www.pelipurkki.fi/forum/ aiemman pelipurkki.net/forum sijaan.
Toki tuo vanha osoite ohjaa myös edelleen foorumeille.
Pelipurkki.fi osoitteen myötä on ehkä nyt helpompi muistaa tie peliservereille sillä jos sattuu esimerkiksi jossain vaiheessa peliserverien IP-osoite muuttumaan, löytää pelaamaan
aina pelipurkki.fi:portti osoitteella. Esimerkiksi nyt TF2 serveri 1337 toimii IP-osoitteessa 89.166.50.111:27015
Tuohon samaan IP-osoitteeseen ohjaa myös pelipurkki.fi:27015. Jos tuo IP-osoite sattuisi muuttumaan joksikin toiseksi, ohjaa pelipurkki.fi:27015 aina perille jokatapauksessa.
Sama pätee myös kaikkiin muihin peliservereihin, paitsi serveri #6:een joka on eri koneella kuin muut peliserverit.
Lopuksi vielä listaus peliservereistä ja niiden IP:port listauksista:
Serveri #1 CSS: 89.166.50.111:27025 - pelipurkki.fi:27025
Serveri #2 CSS: 89.166.50.111:27035 - pelipurkki.fi:27035
Serveri #3 TF2: 89.166.50.111:27045 - pelipurkki.fi:27045
Serveri #1337 TF2: 89.166.50.111:27015 - pelipurkki.fi:27015
Serveri #5 L4D: 89.166.50.111:27055 - pelipurkki.fi:27055
Serveri #7 L4D: 89.166.50.111:27065 - pelipurkki.fi:27065
Serveri #6 L4D: routteri.ath.cx:27025 - ei saatavilla
PS: osa teistä on saattanut nähdä jo wurtsin adminoimassa serveri #1:llä joten myöhäiset tervetulotoivotukset hänelle sekalaiseen joukkoomme. Wurtsi on siis uusin admineistamme.
6. Syyskuuta 2009 klo 20:10
Osallistu Team Fortress 2 maakuntaturnaukseen, lue lisää infoa http://www.tf2.fi/forum/index.php?topic=414.0
6. Syyskuuta 2009 klo 19:46
Joku ääliö harrastaa taas vaihteeksi palveluksenestohyökkäystä serverikoneelle. Tästä johtuen peliserverit ovat alhaalla.
-- PÄIVITYS -- klo 20:01
palvelunestohyökkäys (ddos) jatkuu mutta peliserverit ovat takaisin linjoilla, ainakin toistaiseksi.
6. Syyskuuta 2009 klo 17:05
Myt sinulla on mahdollisuus äänestää mielestäsi huonot mapit pois Team Fortress 2 servereiltä. Täytät vain tiedot, valitset 3 mappia ja lähetät eteenpäin. Mikäli sinulla on vaikeuksia muistaa
mappeja pelkkien nimien perusteella, laita mapin koko nimi googleen niin varmasti tulee linkkejä sivuille joissa on mappi kuvineen. Äänestyssivulle pääset tästä.
1. Syyskuuta 2009 klo 20:49
Vissiin jotain yhteysvikaa ilmassa, yhteys serverikoneelle ja sitäkautta peliservereihin jumissa. Asiaa tutkitaan.
-- PÄIVITYS -- klo 21:17
Ongelma korjaantui noin 10 minuuttia sitten. Syypää oli todennäköisesti palvelunestohyökkäys samaan laitetilaan jossa meidän serverikonekin on.
1. Syyskuuta 2009 klo 18:36
Foorumit kokivat tänään kasvojenkohotuksen Pertsan käsissä. Niitä pääset selailemaan ja tutkimaan vaikka tästä. Ne ovat
nyt entistäkin selkeämmät ja mukavammat käyttää, ainakin omasta mielestäni verrattuna aiempaan.
Quakenetin webbi-irc oli tänään alhaalla ainakin aamupäivän ajan. Nyt se kuitenkin näyttäisi jälleen toimivan normaalisti.
1. Syyskuuta 2009 klo 05:32
Team Fortress 2 päivitys, lähinnä bugikorjauksia eikä oikeastaan mitään uutta. Statsit resetoitu serveri #1:ltä jälleen kerran niinkuin joka kuukausi on tehty. Joillekin tämä taas
kuitenkin tulee yllätyksenä takuuvarmasti.
26. Elokuuta 2009 klo 11:08
Uusia Left 4 Dead kamppanjoita asennettu serveri #6:lle. Lataa nämä ennakkoon koneellesi, avaa paketti ja tuplaklikkaa vpk-tiedostoa asentaaksesi. Tämän jälkeen käynnistä peli ja
voit aloittaa pelaamisen.
Heaven can wait Lataa (l4dmods.com, suora linkki) ~137MB
The Complex Lataa (l4dmaps.com, valitse itse latauslinkki ~25MB
DeadCity Lataa (l4dmaps.com, valitse itse latauslinkki) ~255MB
26. Elokuuta 2009 klo 11:08
Uusia Left 4 Dead kamppanjoita asennettu serveri #6:lle. Lataa nämä ennakkoon koneellesi, avaa paketti ja tuplaklikkaa vpk-tiedostoa asentaaksesi. Tämän jälkeen käynnistä peli ja
voit aloittaa pelaamisen.
Heaven can wait Lataa (l4dmods.com, suora linkki) ~137MB
The Complex Lataa (l4dmaps.com, valitse itse latauslinkki ~25MB
DeadCity Lataa (l4dmaps.com, valitse itse latauslinkki) ~255MB
26. Elokuuta 2009 klo 11:08
Päivitys CS Sourceen. Tämä päivitys korjaa exploitteja joita Source enginestä on löytynyt. Valitettavasti Valve vain teki niin tehokkaan korjauksen joka estää myös serverin toiminnan
eli kunnes sieltä tulee korjauksen korjaava updeitti niin jokainen Linuxilla pyörivä CS Source serveri on alhaalla, joka on päivitetty. Toivottavasti mikään muu ei hajoa sillä muuten
tästä tulee pitkä päivä. Tästä johtuen on #2 alhaalla eikä pelaamaan pääse ennenkuin ongelma on selvitetty. Serveri #1 toimii toistaiseksi normaalisti.
24. Elokuuta 2009 klo 15:21
Tänään ilmeisesti juhlistetaan jotain TF2 vuosipäivää jonka johdosta Valve on säätänyt joka serverille päälle Birthday moden, elikkä ilmapalloa ja pienet hatut pelaajilla.
Tämä ei siis ole mikään meidän säätämä systeemi ja kadonnee itsestään 24 tunnin kuluessa.
Eilen julkaisin myös pari uutta kuvaa tulevasta CS Source mapistani. Sillä ei ole vielä 100% varmaa nimeä ja screenshoteista puuttuu tavaraa, kattoja sun muita yksityiskohtia
mutta kyseessähän onkin vasta esiversion kuvat.
Kuva #1
Kuva #2
Kuva #3
Kuva #4
Kuva #5
Kuva #6
Mappi julkaistaan kunhan se on valmis. En anna mitään päivämäärää toistaiseksi. Eilisiä tiedotteita sivuten, lagipiikkien pitäisi olla nyt historiaa. Ongelma johtui pienestä
palvelunestohyökkäyksestä laitetilaan jossa myös meidän serveri on.
23. Elokuuta 2009 klo 14:44
Aiempaa tiedotetta sivuten, vika ei sittenkään ollut toisen peliserverin syytä. Nykimistä esiintyy edelleen mutta vika ei ole tiedossa. Asiaa tutkitaan.
-- PÄIVITYS klo 17:48 --
Vaikuttaa siltä serverikoneen yhteydessä on packetlossia ja tästä johtuu peliserverien hetkittäinen tökkiminen. Vikaa tutkitaan ja korjausta odotellaan.
-- PÄIVITYS klo 20:41 --
Hetki sitten yhteys meni täysin poikki ja palasi jälleen toimintaan. Packetlossia kuitenkin esiintyy edelleen.
-- PÄIVITYS klo 21:42 --
Ongelma korjaantui parikymmentä minuuttia sitten.
22. Elokuuta 2009 klo 23:12
Serveri #1 on tökkinyt viimeisenä muutamana päivänä aina vähän väliä. Tämä johtuu luultavasti siitä että pp5 eli L4D-serveri oli pyörimässä samalla prosessoriytimellä.
Sen sammutettuani hetkeksi tökkiminen katosi joten tässä lienee syy. Enää ei pitäisi ongelmaa esiintyä.
22. Elokuuta 2009 klo 01:22
Team Fortress 2 / Left 4 Dead update.
Valve korjasi lähinnä bugeja TF2:sta mutta samalla päivittivät Left 4 Deadin enginen kuten myös orangeboxinkin hiljattain löytyneen exploitin johdosta. Valitettavasti nämä
Valve luupäät eivät päivittäneet CS Sourcen engineä joten ongelma jäi vielä sinne. Tämä voisi tarkoittaa sitä että vanha engine ei ole enää päivityskelpoinen siihen tehtyjen muutosten
johdosta ja siksi päivitystä ei tule ihan heti vaan sieltä olisi tulossa jotain suurempaa. Jokatapauksessa nykyinen tilanne on kestämätön leviävän serveriexploitin takia ja Valve saisi
korjata myös vanhemmat Source-enginet.
21. Elokuuta 2009 klo 08:42
Team Fortress 2 peliin tuli muutama päivä sitten updeitti. Siinä päivitettiin muunmuassa pl_hoodoo karttaa sekä korjattiin soltun rocketjump. Koko päivityslista löytyy
tästä
Upsi sanoi itsensä irti joten tämän aamupäivän irc-botit sekä psychostatsiarkistot ovat alhaalla kunnes saan koneen taas pystyyn. Tämä vaikuttaa myös osaan webbisivuista, esimerkiksi
LIVE-statseihin.
17. Elokuuta 2009 klo 19:06
Steamgroup repesi jälleen ja yksi satanen paikkui. Nyt meitä on 705 jäsentä! Liity sinäkin!
Team Fortress 2 serveri Cowboys & Indians eli uusi testiserveri on ollut alhaalla muutaman päivän ajan. Valitettavasti jotain häikkää jossain ja se palannee linjoille kun vika on
selvitetty - tai sitten ei. Kyseisen serverin tulevaisuus on täysin auki.
Team Fortress 2 servereille on lisätty uusia mappeja ja joitakin vanhoja on päivitetty uuteen versioon. Myös King of the Hill pelimuodon mappeja on kierrossa. Alla koko mappilista
joka pätee sekä serveriin #1337 että #3.
cp_gravelpit
cp_gydan
cp_dustbowl
cp_granary
cp_follower
pl_halfacre_rc
cp_well
pl_rivercrossing_rc1
cp_redstone_b2
pl_dbheights_b5
pl_borax_b3
cp_badlands
pl_goldrush
cp_waste_final
pl_cashworks_rc2
cp_broma
cp_furnace_b3
cp_fastlane
pl_frontier
pl_mill_b5
koth_nucleus
koth_sawmill
cp_freight_final
cp_ramrod_rc4
pl_badwater
cp_steel
cp_daylight
pl_repository_rc3
pl_swift_final
cp_boulder_v5
pl_hoodoo_final
pl_terran_b3
cp_gullywash_rc10
cp_glacier_rc
cp_indulge_b2
cp_sawblades_b3
koth_viaduct
Yritän myös tällä viikolla saada valmiiksi systeemin jolla voitte äänestää huonoimmat mapit pois serverien kierrosta.
15. Elokuuta 2009 klo 19:15
Valitsimme pari uutta adminia taas tänään. Vaikean ajatusprosessin ja miettimisen päätteeksi ulos putkahti pari nimeä lisää ja päädyimme siis seuraaviin valintoihin:
CS Source: IdIOT
TF2: Panic of the Undead
Tervetuloa vain joukkoomme.
14. Elokuuta 2009 klo 23:04
Uusi TF2 serveri kokeilussa!
89.166.50.126:27015 Pelipurkki.net #Cowboys | and indians
Noniin, avasimme uuden TF2 serverin testiä varten. Kyseiseltä serveriltä löytyy kaikki päivityksessä tulleet uudet mapit poislukien arena. Mappikierto siis on seuraava:
- koth_sawmill
- cp_yukon_final
- koth_nucleus
- ctf_sawmill
- koth_viaduct
IRC-kanavalla serverin komento on toistaiseksi !tfuusi tai !cow ja sillä näkee mapin sekä pelaajat kanavalla. Tätä kirjoitettaessa se on täynnä. Huomattavaa on että tällä serverillä toimivat
tänään myös statistiikat eli jos niitä kaipaat, suuntaa tiesi sinne! Huomenna statistiikat ja muut jutut palaavat myös sekä serveri #3:lle että serveri #1337:ille. Tervetuloa pelaamaan!
Kaikki uudet hatut muuten on kuvattu ja ne löytyvät tästä linkistä
PS: sori mutta ei ehditty tuumia admineita tänään. TF2 päivityssotku ja serveriasennukset veivät ajan. Huomenna tai sunnuntaina sitten viimeistään. Kiitos kärsivällisyydestä.
14. Elokuuta 2009 klo 12:36
Lisää Left 4 Dead 2 tavaraa
Videota HD-laatuisena löytyy tästä linkistä johon valitettavasti GameTrailers G4TV on änkenyt väliin
jotain saissea mutta juttu jatkuu noin 21 min ajan. Ei kannata sulkea sitä siis heti.
Lyhyenä yhteenvetona sanottakoon että L4D1 ladattava lisäkamppanja "Crash Course" on vain 2 mapin pituinen ja paremmat aseet saa käsiin heti lähes kättelyssä. Kopteripilotti muuttuu
kuin muuttuukin zombiksi ja kopteri tipahtaa. L4D2 taas alkaa kuulostaa paremmalta ja siinä on pari uutta "isoa" vihollista, jo varmasti osalle tuttu Charger sekä Spitter joka sylkee
jotain keltaista mömmöä. Uusia melee-aseita tulee vielä lisää mainittujen lisäksi ja oikeana kunnon aseena löytyy muunmuassa kranaatinheitin.
Game Newell, Valven pääjohtaja heittää ilmaan kysymyksen kumman pelin haluaisit ensin, Portal 2 vai Counter-Strike 2? Vastauksia ja toiveita voi lähetellä osoitteeseen gaben@valvesoftware.com
14. Elokuuta 2009 klo 11:03
Team Fortress 2 - päivä 3 ja päivitys ulos
Sieltä sitten pärähti TF2 päivitys tuoden mukanaan uusia mappeja, pelimuotoja ja paljon muutoksia. En ala kaikkea luettelemaan tässä koska kääntämisessä menisi about tunti eikä nyt siihen
ole aikaa. Täältä löytyy yhteenveto lähes kaikesta uudesta mitä mukana tuli. Tuo ei sitä kerro mutta plr_pipelineen ja
cp_granaryynkin on tehty muutamia muutoksia. Näistä pipelinen muutos feilasi sillä uusia vikoja on jo ilmennyt. Ilmeisesti tietyssä tilanteessa vaunut eivät enää liiku lainkaan.
Meidän TF2-peliserverit ovat päivityksen alla ja tuo Valven päivityshän taas rikkoi erinäisiä asioita. Ne palaavat linjoille kuitenkin vielä tänään. Lyhyesti sanottuna, päivityksen uusi
pelattava sisältö on tässä:
Valven tekemät uudet mapit:
koth_viaduct
Valven modaamat vanhat mapit:
arena_nucleus -> koth_nucleus
arena_sawmill -> koth_sawmill
arena_sawmill -> ctf_sawmill
Valven ostamat community mapit:
arena_offblast
cp_yukon
On oikeastaan hyvä että communitymapperit tekevät "tarpeeksi hyviä mappeja" jotta Valve ne hankkii itselleen ostamalla oikeudet mutta toisaalta taas mapit eivät ole ammattilaisten
tekemiä ja siten laatu vaihtelee suuresti. Ilmeisesti nämä mapit kuitenkin ovat sitten lähellä sitä tasoa jota Valve edellyttää, vaikkakin tästä voidaan olla eri mieltä. Nyt vaan kaikki
mappaamaan ja tekemään tarpeeksi hyvä mappi TF2 - Valve voi lähestyä rahasäkin kanssa ;-)
Itse tahtoisin lisää Valven omatekemiä mappeja juurikin siitä syystä että nämä communitymapit kun tuntuvat olevan lähinnä shittiä, mikäli valituksia joita korviin servereiltä kuuluu on
uskominen.
Team Fortress 2 - päivä 2
Valve putkautti ulos tiedot toisesta päivästä ja sieltähän tuli uusi pelimuoto King of the hill. Mapit ovat muotoa koth_jotain ja uutena mappina esiteltiin luminen koth_viaduct. Sen lisäksi pari areenamappia on modattu tähän pelimuotoon, Nucleus ja Sawmill.
Tässä uudessa pelimuodossa on areenatyyliin vain yksi controlpointti joka on aluksi lukittu. Kun aikaa kuluu jonkin verran, pointti aukeaa ja kumpikin tiimi voi sen itselleen kaapata. Kun toinen tiimeistä ottaa sen näin haltuunsa, alkaa kello tikittää 3 minuutin ajan. Jos vihollistiimi onnistuu kaappaamaan pointin takaisin, kello pysähtyy ja toisen tiimin kello alkaa laskea samaa kolmea minuuttia. Se kumpi tiimeistä onnistuu pitämään pointtia hallussaan niin kauan kunnes tuo 3 minuuttia on kulunut, voittaa. Lisää infoa kuvineen löytyy tältä sivustolta edelleenkin. Huomenna taas lisää.
Osa on löytänyt vinkkejä päivityssivuilta seuraaviin piilotettuihin juttuihin. Mitähän Valve näillä tahtoo kertoa? Osa on veikannut soldierille updeittia näiden perusteella.
http://www.teamfortress.com/classless/hidden/enigmatical/ http://www.teamfortress.com/classless/hidden/advertisement/ http://www.teamfortress.com/classless/hidden/hats/ http://www.teamfortress.com/classless/hidden/barbary/
-- PÄIVITYS --
Lisää linkkejä löytyi Steampoweredin foorumeilta
http://www.teamfortress.com/classless/hidden/geographic_lumps/ http://www.teamfortress.com/classless/hidden/war/ http://www.teamfortress.com/classless/hidden/coward_mound/ http://www.teamfortress.com/classless/hidden/populace/
PS: Perjantaina vihdoinkin valitsemme lisää admineita sekä CSS että TF2 servereille.
12. Elokuuta 2009 klo 1:00
Team Fortress 2 päivitystä tuloillaan tämän viikon ajan
Vuorossa Classless update eli classiton updeitti. Lisää infoa löytyy tältä sivustolta ja tänään
näyttäisi olevan ensimmäinen päivä jotenka odotettavissa on siis enempi infoa seuraavina päivänä. Tänään julkistettiin 18 uutta hattua ja näihin lukeutuu vihdoinkin
kunnon venäläinen karvalakki heavylle sekä cowboytyylinen hattu insinöörille. Se tänne ja heti kiitos. Myös joku areena-mappi nimeltä Offblast on näemmä päässyt
Valven ostoslistalle.
10. Elokuuta 2009 klo 17:40
Yhteys peliservereille ja statistiikkoihin poikki. Odottelemme lisätietoa.
-- PÄIVITYS klo 17:53 --
Jotain vikaa koneessa, vaatii ainakin käynnin konesalilla. Toivottavasti ei koneesta hajonnut mitään kriittistä. Kerron lisää kun tiedän.
-- PÄIVITYS klo 18:16 --
Serverikoneesta hajosi virtalähde. Parasta aikaa vaihdetaan uutta tilalle ja kone on urakan päätteeksi ilmeisesti muuten kunnossa.
-- PÄIVITYS klo 21:33 --
Peliservereitä käynnistellään parhaillaan ja kaiken pitäisi pian toimia normaalisti
9. Elokuuta 2009 klo 11:27
TF2-servereille on valittu ensimmäiset uudet adminit pitkään aikaan. Teitä tarkkailee muiden lisäksi jatkossa seuraavat heput eli Pornojumala, Filvas ja Restnow joten olkaapa kiltisti ja
pelatkaa reilusti. Pienen muistutuksena kaikille että tiimejä ei kannata valita vaan pelatkaa siinä tiimissä jossa olette ettekä yritä sinne "missä kaverit on" sillä muuten mapit ovat
yhtä läpijuoksua eikä pelistä nauti kukaan. Pidetään siis tiimit tasavahvoina, kiitos!
CS Source admineita ei vielä ole päätetty mutta pari päivää niin varmaan tulee valoa siihenkin puoleen.
6. Elokuuta 2009 klo 09:31
Eilen testasimme uusia mappeja serverillä #1 ja kysyin samalla pelaajien mielipidettä näistä kunkin mapin lopuksi. Sehän meni aivan huutoäänestykseksi joten päädyin seuraavanlaiseen
ratkaisuun. Kiinnitin huomiota kolmeen asiaan joiden perusteella päätin mitkä jäävät kiertoon, mitkä mappilistalle, mitkä pois serveriltä testin jälkeen.
- Pelaajien mielipide
- FPS ja mapin ulkoasu
- Pelaajien määrä verrattuna mapin alusta mapin loppuun (ero)
Tällöin kiertoon päätyi mapeista de_boston jonka aikana pelaajat vain lisääntyivät, mappilistalle cs_kismayo fps-ongelmien takia mutta osa pelaajista piti siitä. Mappi de_beroth_beta
myös mappilistalle koska siitä pidettiin mutta pelaajia katosi sen aikana enemmän kuin aiemmissa. Mappia de_horseshoe_2009_v1_2 ei toistaiseksi ainakaan huolita serverille
sen bugisuuden ja fps ongelmien takia.
Mappi de_losttemple_pro korvaa siis de_losttemplen ja kun osa ihmetteli mitä uutta siinä on niin ainakin tunnelin suuaukko on erilainen, parit rappuset löytyy lisää kun lähdetään CT-basesta
kyseisen tunnelin suulle. Pommimesta B (vai oliko A) on hieman erilainen. Sisätiloissa ei nouse enää savua sieltä keskeltä kivipaasista ja onhan siinä ruohossakin vallan pirusti kasvillisuutta.
Myöskin niiden telttojen taakse pääsee nyt iisimmin. Samoin de_rush_v2 korvaa mapin de_rush jossa suurin näkyvä muutos lienee juuri kasvillisuuden puute ruohossa. Myös mappi on osin
valoisampi tietyistä kohdin ja muuta pientä säätöä.
Mappi de_keidas_fixed korjaa pari bugia jotka aiheuttivat sen että tietyt esteet feidasivat liian aikaisin joka aiheutti sen että niistä näkyi läpi sekä toisella pommimestalla pääsi
aiemmin katonrajaan jonne ei pitänyt päästä ja de_varasto_v3 korvaa de_varasto_v2:n johon valitettavasti jäi edelleen se kaatumisbugi. Kolmosversiossa sitä ei enää ole ja samalla
karsin siitä pois myös kaikenlaista turhaa. Näkyviä eroja v2 ja v3 välillä ei kuitenkaan ole.
Lopuksi mutten vähäisimmäksi, lisäsin serveri #1:lle Tiimintasoittajan. Tuo aiempi tasoittaja PTBx oli buginen ja rikkinäinen Valven päivityksien takaa ja sitä ei enää voi tästä
syystä käyttää sillä se aiheuttaa serverille kaatumisia. Tilalle laitoin ETB:n joka tästedes hoitelee tiimejä kuntoon. Viimeiseen 2,5 kuukauteen ei siis serverillä oikeasti ole ollut
tiimintasoittajaa lainkaan, tiimit ovat ainoastaan tasaantuneet jos toisessa oli enemmän pelaajia kuin toisessa. Tämän ajan olen kuitenkin tarkkaillut miten se tiimien tasaaminen
hoituu pelaajilta ja totesin että ei toimi. Ei ole ollut palleja liittyä häviävään tiimiin lähes kellään ellei sitten ole lopussa siirretty. Nyt sitten laitetaan tasoittaja toimintaan
koska homma ei ole toiminut.
Serveri #1 mappikierrossa ovat nyt seuraavanlaiset mapit joista tulee aina satunnaisesti äänestykseen 5. Kahtatoista viimeksi pelattua mappia ei äänestykseen tule lainkaan. Yhteensä kierrosta
löytyy siis 51 mappia ja vielä lisää nominate & rtv kautta. Huomatkaa että usean henkilön tarvitsee laittaa nominate ja valita sama mappi jotta se tulee äänestykseen. Pelkkä rtv ei riitä!
cs_deadhouse
de_dam_facility_fixed
de_cbble
de_cevo_nighthawk
cs_atafaris+
de_piranesi
de_hiekka
de_3rdstreet
de_train
de_iceberg_se+
de_autumn_fix
cs_isku
cs_exile_b2
de_prodigy
de_clan_mill_beta
de_chateau
as_hiekka
cs_office
de_tides
de_trading
de_inferno
de_outlaws
de_nuke
de_villa
cs_pariah
de_tehdas
de_season
de_nightfever
de_highhouse
de_strata
as_crisis
cs_boucherit
de_jor1_b2
cs_assault_tactik
de_cityfever
de_fortknox
de_keidas_fixed
de_hairyhouse_b1
de_losttemple2_beta
de_losttemple_pro
de_rush_v2
de_secretcamp
de_pyramid_css
de_phoenix
de_scorch
de_vertigo_fix
de_overdrive
de_cross_strike
de_cevo_hazard
de_varasto_v3
de_boston
5. Elokuuta 2009 klo 11:01
Yön aikana servereille #1 ja #2 on asennettu plugin joka estää tietyn exploitin käytön. Tämän johdosta serveri voi ilmoittaa sinulle "Please remove any plugins you are running"
tyylisen viestin. Jos sinulla on jotain ylimääräistä asennettuna, poista tai nimeä uudelleen mitä sitten onkin niin pääset pelaamaan. Liikkeellä on exploit joka mahdollistaa
serverien kaatamisen ja tämän johdosta servereille on asennettu jotain mikä estää tämän kunnes Valve korjaa asian itse.
4. Elokuuta 2009 klo 3:34
Zombiemod on nyt historiaa ja serveri #4 on suljettu. Sen tilalle avasimme tänään serveri #2:n joka on käytännössä samanlainen ominaisuuksiltaan kuin serveri #1, poislukien seuraavat
muutokset:
- 38 pelaajan sijaan 24 pelaajaa mahtuu maksimissaan sisään. Tämä miellyttää varmasti niitä joilla on vaikeuksia esimerkiksi fps:n suhteen johtuen suuresta pelaajamäärästä toisella
serverillä.
- AWP ja autosniper ovat sallittuja aseita kaikille. Tämä tuo uutta pelillistä näkökulmaa tuttuihin mappeihin.
- Tickrate on satasen sijaan 66 jotta konetehot serverikoneessa varmasti riittävät.
- Myös muutamia uusia pelaajaskinejä löytyy serveriltä sekä pari uutta mappia. Mappi de_varikko on Hakk1tuksen väsäämä ja sen aiempaa versiota on testattu aiemmin toisella serverillä.
Toinen mappi de_yacer_v2 sensijaan on aivan upouusi ja se saapuu myös toiselle serverille jossain vaiheessa kuluvalla viikolla.
Sanottakoon lopuksi vielä että mappilistalla on lähinnä vain custom mappeja ja koko lista selviää kirjoittamalla consoleen listmaps.
Peliserveri #2 CS Source löytyy siis osoitteesta 89.166.50.111:27035 - lisätkäähän listoillenne! Huomaamisen arvoinen asia myöskin on se että statsit eivät ole yhteiset, toisin
kuin TF2-puolella.
Left 4 Deadiin saapui pari päivää sitten myöskin pieni päivitys jossa korjattiin parit bugin liittyen kamppanjan asentamiseen tietyillä käyttöjärjestelmillä sekä kosmeettisia muutoksia.
Kamppanjan nimi näkyy nyt latausscreenissä.
Serveri #1 saa myös uusia mappeja testiin tällä viikolla. Luvassa on sekä uusittuja versioita vanhemmista mapeista sekä aivan upouusia. Jo mainitun de_yacer_v2 lisäksi serverille saapuu
sillä aiemmin näkemättömät, uudet mapit nimeltä de_boston, de_beroth_beta, de_horseshoe_2009_v1_2 ja cs_kismayo.
Näiden lisäksi uuteen versioon päivitetään de_rush -> de_rush_v2 jossa on
parempi fps ja bugikorjauksia ja de_losttemple -> de_losttemple_pro jossa on myöskin parempi fps, bugikorjauksia sekä pieni muutos joka hyödyttänee terroristitiimiä. Lisäksi de_3rdstreet
saa pari puuttuvaa tekstuuria, kuten hissin napin ja navigointifilun jossa lukee paikannimet ja de_varasto_v2 päivitetään de_varasto_v3:een jossa on vihdoinkin serverin kaatuilua aiheuttava
bugi korjattu. Viimeisenä muttei vähäisimpänä serverille saapuu myös de_keidas_fixed jossa on de_keidas mapin bugeja korjailtu.
Paljon uutta on luvassa ja lisää on tulossa, tosin ei aivan heti. Itse työstän parhaillaan uutta mappia jossa menee vielä varmasti 2-3 viikkoa ennenkuin tulee jotain näyttämisen arvoista
ulos ja pelihän on edelleen CS Source. Mappini tulee hyvin todennäköisesti olemaan defuse eli pommimappi. Julkaisen kuvamateriaalia sitten kun sitä on tarjolla. Kuten aiemminkin, sitä tullaan
koeajamaan serveri ykkösellä myöhemmin ennen virallista julkaisua.
31. Heinäkuuta 2009 klo 8:25
Perjantain kunniaksi resetoin serveri ykkösen rankit tänään eikä niitä tarvinne aloittaa huomenna uudelleen alusta. Jos tarvetta ilmenee niin näin tehdään mutta
en usko sillä kaiken pitäisi olla kunnossa. Myös sotilasarvorankki palasi serverille (!rank, !morat, jne komennot toimivat taas) ja arvojen rajaa on kohotettu entisestään. Jos olet seurannut
aiempia tiedotteita, yhteenvetoa viimekuun rankeista ei tule koska viimekuulta ei ole statseja tallessa odottamattoman tilanteen vuoksi. Voit tarkistaa uudet arvot serverillä !ranks komennolla
tai klikata tästä.
Vaikuttaa vahvasti siltä että luovumme ZombieModista ja täten serveri #4 suljetaan. Tämä siksi että serveri nelosta emme ehdi yksinkertaisesti valvoa ja niin monesta mapista löytyy bugeja
ja exploitteja. Asiaa ei myöskään ole auttanut se että siellä osa pelaajista käyttäytyy kuin idiootit eikä pelaa niinkuin peliä pitää pealta. Tämä on varmasti pettymys osalle mutta näin
se vaan menee. Ainahan voitte pistää itse samanlaisen serverin meidän sulkeman tilalle, jos löytyy intoa, aikaa ja mikä tärkeintä, sitä rahaa.
Serveri #4:n tilalle avataankin serveri #2 (CS Source) jonne luultavasti kasataan vain custom mappeja ja siellä olisi sallittuna aseena myös AWP. Slottimääräksi tulee luultavasti 24 ja
tämä varmasti miellyttää pelaajia joiden koneet eivät kestä suurempia pelaajamääriä tai haluavat muuten vain pienempää äksöniä. Serveri #2 palvelee samassa osoitteessa ja portissa jatkossa kuin
entinen serveri #4. Ilmoitamme asiasta tarkemmin myöhemmin. Serveriä #4 ylläpitää pääasiassa Zombiemodin ylläpitäjä eli Hakk1tus mutta aion työntää lusikan samaan soppaan itsekin ja tuon
sinne serveri #1:ltä tuttuja ominaisuuksia.
Left 4 Dead peliservereille #5 ja #7 on myös kuluneella viikolla asennettu reilusti uusia survival mappeja sekä muutama kamppanja jotka jo aiemmin olivat serveri #6:lla testissä.
Huomaa että mapit tulee asentaa edelleenkin ennakkoon ennenkuin niitä pääsee pelaamaan. Tämä ei johdu meistä vaan Valven rakentamasta mappilataussysteemistä Left 4 Deadiin. Sehän eroaa
siinä CS Sourcesta ja TF2:sta että pelaajan pitää itse asentaa mapit eikä niitä voi ladata suoraan serveriltä.
Muutama päivä sitten paukkuivat kävijäennätykset IRC-kanavilla. Kanavalla #pelipurkki lyötiin uudeksi luvuksi 104 ja #pp-tf2 ohitti sekin korkeahkon 66 kävijän rajapiikin. Steamgruupissa
on tätä kirjoittaessani 670 pelaajaa ja pelaajien kokonaismäärät kaikilla servereillä jos lasketaan yhteen vuoden alusta tähän päivään, napsahtaa rikki yli 60 000 pelaajan rajapyykki.
Näistä vakiopelaajia arvioisin karkeasti olevan noin parisen tuhatta jotka palaavat servereille aina uudelleen pelaamaan. On selvää että meidän admin-hakumme boostasi ainakin irc-kanavalla
kävijämäärää mutta mielenkiintoista onkin seurata jatkuuko tilanne samana kun haku on ohi vai lähteekö uudet naamat lätkimään heti kun ei valitakaan adminiksi? Tämä jää nähtäväksi.
Lupasin ensimmäisiä adminvalintoja jo tänä viikonloppuna mutta on pakko siirtää niitäkin koska kaikki adminit eivät ole vielä antaneet mielipiteitään, itse olen flunssassa ja Pertsa matkustaa
joten eipä tässä juuri ole täysi miehitys päällä asioita pohtimassa. Pahoittelen viivästystä.
Hyvät viikonloput vaan kaikille!
29. Heinäkuuta 2009 klo 10:55
Uusi käytäntö
Enää emme ota valituksia banneista vastaan sähköpostilla, palautelomakkeella tai IRC-kanavalla emmekä etenkään Steamin frendilistojen kautta! Perustelut muutokselle ovat seuraavat:
1) Sähköpostivalitukset tuppaavat hukkumaan/unohtumaan/odottamaan sinne laatikkoon erinäisistä syistä (lue: Aikaa banneista on X vuotta TAI valittaja valittaa, valittaa ja valittaa ja siten kaivaa syvempää kuoppaa)
2) Palautelomakeella lähetetyt bannivalitukset (katso vastaus kohdasta 1)
3) IRC-kanavalla valittaja saa vastaansa negatiivisen muurin jonka päältä jokainen huutaa yhteen ääneen vastalauseita ja itse asian ydin jää epäselväksi. Asiaan ei välttämättä tule
edes selvyyttä jos oikeat henkilöt jotka kysymyksiin voisivat vastata, eivät ole paikalla ja vaikka olisivatkin, homma puuroutuu.
Bannivalitukset tulee tehdä tästedes aina keskustelufoorumeille! (muista oikea osio!) Tämä on se ainoa keino! Tällöin niihin voivat ottaa kantaa sekä bannattu henkilö,
admin joka bannit antoi, muut adminit sekä ylin ylläpito joka asian lopulta sitten ratkaisee. Huomaa että luotamme pääosin adminin arvostelukykyyn ja harvoin asetumme eri kannalle, ellei
erityistä syytä ole. Tee siis asiallinen valitus ja toimita tarpeelliset tiedot niin asia voidaan selvittää - etenkin jos kyseessä ovat tuoreet bannit.
Kiitos
26. Heinäkuuta 2009 klo 18:21
Vähän väliaikatietoa...
Hakemuksia adminiksi on tullut päivittäin ja jatkakaa toki niiden lähettämistä. On kuitenkin ollut osalle epäselvää siitä että tuliko hakemus perille vai ei. Olen tänään lähettänyt kaikille
hakemuksen lähettäneille kuittausviestin siitä että hakemus on vastaanotettu. Jos et sellaista tämän illan aikana tai viimeistään huomenna saa (oletettavasti ne tulevat heti mutta toisinaan
on viivettä sähköpostin kulussa jos jonkun operaattorin palvelin on ruuhkainen), niin lähetä hakemus uudelleen. Nämä Lähetetyt viestit tallentuvat usein omaan kansioonsa joten ihan alusta
sitä ei tarvitse yleensä raapustaa, jos olisi joku pieni virhe käynyt ja hakemus ei olisikaan tullut perille.
Odottelemme hakemuksia vielä noin viikon ajan ja sitten saatamme jo tehdä muutamia valintoja. En kuitenkaan lupaa vielä mitään eikä aikataulua ole lyöty lukkoon mutta valinnoista päättävät
ylin ylläpito eli käytännössä Pertsa ja minä itse. Hakuprosessissa otetaan huomioon myös nykyisten adminien mielipiteet ja he taas antavat mielipiteensä jokaisesta hakeneesta pelaajasta.
Kannattaa myös muistaa sellainen seikka että kaikki eivät voi olla serverillä admineita ja mekin olemme erehtyväisiä, ainakin joskus. Tarkoitus ei ole kuitenkaan syrjiä ketään vaan jokainen
hakemus käsitellään ja kaikki otetaan huomioon tasavertaisina. Yleensä asian ratkaisevat ne pienet seikat.
Haluatko sinä adminiksi servereille? Lue lisää tietoa tästä!
24. Heinäkuuta 2009 klo 14:11
Left 4 Dead custom kamppanjoita asennettu serverille #6 (pp6). Näitä ei montaa hyvää ole vielä tarjolla mutta kokeilimme eilen kolmea kaikista "täydellisimpiä" mitä löytyy. Selvisi
että näistä ehkä vain 1,5 oli täysin valmiita. Yksi oli oikein hyvä ja mielenkiintoinen, toinen vähän lässähti mutta kolmas oli jo aivan kaameaa sontaa.
Mappeja voit kuitenkin itse testata serverillä. Ne pitää ladata ennakkoon ja asentaa ennenkuin voit hakea servereitä. Jos ajattelit asentaa ne pelistä, ei onnistu. Se vain ohjaa sinut
lataamislinkkeihin. Mapit voit ladata allaolevista linkeistä ja ne asennetaan yksinkertaisesti avaamalla paketti jossa ne ovat, tuplaklikataan sitä *.vpk tiedostoa ja se on siinä. Jos
tulee virhe tai ei asennu, laita se vpk-tiedosto kansioon STEAM\steamapps\common\left 4 dead\left4dead\addons ja käynnistä peli. Kampanjan pitäisi olla asennettuna. Huomaa
että vpk-tiedosto laitetaan kansioon addons, ei add-ons!
Death Aboard (se paras näistä), Lataa tästä
The Mortuary (se puolikas näistä), Lataa tästä
Naniwa City (se kaamein), Lataa tästä
Team Fortress 2 servereillä on ilmennyt semmoista ongelmaa että tapot oikeasta yläkulmasta katoavat eli se tieto kuka tappoi ja kenet sekä kuka mahdollisesti avusti. Syy ei ole tiedossa
mutta vika ilmenee satunnaisesti mapin vaihtuessa ja kun mappi vaihtuu uudelleen, on kaikki taas kunnossa. Vikaa kyllä tutkitaan ja selvitellään mutta syy mistä tämä johtuu ei ole
vielä varmaa. Minä bettaan toistaiseksi syyn Valven piikkiin koska CS Source servereillä ilmenevät lagipiikit tasan 5 minuutin välein eivät ole vieläkään korjaantuneet eikä vika ole
meidän serverin yhteydessä eikä serverikoneessa itsessään. En ihmettele
vaikka serverisofta ei saisi yhteyttä johonkin Valven statsiserveriin ja tapot katoaisivat se johdosta. Ilmoittelemme lisää kun itse tiedämme lisää.
Tänään illalla testataan TF2-serverillä #1337 näillä näkymin uusia mappeja. Kannattaa siis olla pelailemassa jos kiinnostaa. Uusia mappeja voitte ehdottaa servereille vaikka
käyttämällä yhteystiedoista löytyvää palautelomaketta. Muutakin palautetta saa toki lähettää ja sitä onkin taas tullut viime aikoina pari kappaletta lisää,
kiitos niistä mutta jos tosiaan haluatte vastauksen, laittakaahan siihen palautteeseen myös se oma sähköpostiosoitteenne. Emme voi vastata muutoin kysymyksiin.
Hyvää viikonloppua!
22. Heinäkuuta 2009 klo 11:15
Johtuen eri pluginien epäyhteensopivuudesta, kilahti serveri #1:ltä se toinen niistä custom rankeista eli sotilasarvot, !morat, !tk, !hossu ja niin edelleen. Backuppeja ei tältä
kuukaudelta ole ja Sourcemodin poistaminen lennossa rikkoi Eventscriptsin rekisteröimät komennot. Tällöin sitten Evebtscripts ei voinut kirjoittaa muistiin tietojaan ja veti hatusta
tyhjän filun (=kirjoitti olemassaolevan datan päälle tyhjää). Raikuvat aplodit ohjaan Sourcemodin kehittäjille, custom rankkia ja yhteenvetoa ei siis tältä kuukaudelta tule eikä tietoja
voida palauttaa koska tätä ei millään osattu ennakoida, vaikka olisi tietysti pitänyt. Komennot top, rank, statsme jne toimivat edelleen normaalisti.
Ilmoittamani 3 säätöpäivää ovatkin siis kuun viimeiset 9 päivää. Tänä aikana tuo custom rank toimii tai ei toimi. Säädän sinne uudet rajat ja kenties jotain uutta jos hermot kestää ja taipuu.
22. Heinäkuuta 2009 klo 10:30
Tänään otimme käyttöön yhteisen bannijärjestelmän servereille ja se on nimeltään Sourcebans. Bannit eivät ole tästedes enää serverikohtaisia eli jos sinulla oli bannit CS Source serverille niin nyt ne
pätevät myös Team Fortress 2 servereillä. Samaten jos sinulla oli bannit TF2 servereille niin ne ovat nyt myös Counter-Strike Source servereillä. Tästä johtuen, bannit tullaan käymään läpi
pikkuhiljaa ja lisäilemme bannien syyt listalle - jos ne ovat tiedossa tai saadaan jostain kaivettua. Listalla on yli 1900 kpl banneja joten tässä luonnollisesti menee aikaa.
Laitamme myöhemmin esiin "hall of shamen" eli listauksen banneista ja niiden syistä kunkin pelaajan osalta. Tällöin kukin pelaaja voi itse etsiä syyn miksi on bannit saanut. Luonnollisesti
kaikista banneista ei ole demoja tallessa koska ne ovat vanhoja ja näitä ei uuteen systeemiin enää löydy. Tarkemmat ohjeet tulee sitten kun bannit on käyty lävitse.
20. Heinäkuuta 2009 klo 20:15
Oletko vakiopelaajia? Pelailet aktiivisesti? Omaat tuttuja serverillä? Tunnet sisimmässäsi auttamisen halua? Vihaat cheattereitä? Tahdot heti servereille pelaamaan? Oletko nainen?
Jos vastasit kaikkiin kysymyksiin kyllä, haluatko adminiksi?. No okei, myös äijät saa hakea. ;-)
20. Heinäkuuta 2009 klo 17:32
Moni on varmaan ihmetellyt outoja lagipiikkejä serverillä #1 ja varmasti ne ovat näkyneet myös TF2-servereillä. Nämä lagipiikit _eivät_ johdu meidän serveristä eivätkä ne myöskään serveri #1:llä
johdu custom statistiikasta kuten epäilin vaan syylliseksi paljastuu Valve. Piikit nimittäin sattuvat tasan 5min välein. Tästä on Valven omalla postituslistalla ollut keskustelua ja näitä
piikkejä tapahtuu kaikilla servereillä. Syyttävä sormi siis pois meistä. Asiasta on valitettu mutta mitään vastausta ei ole kuulunut. Ihme tosin olisi, jos kuuluisi. Valven vahvoja puolia
kun ei tuo PR ole.
Left 4 Deadiin tuli joku turhanpäiväinen updeitti muutamia päiviä sitten. Sattuneista syistä ei ole kiinnostusta kääntää sitä Suomeksi ja samalla myös Left 4 Dead servereistä viitosta on
säädetty sekä myös seiskaa. Nämä ovat olleetkin alhaalla siitä syystä jo jonkin aikaa. Nyt kuitenkin taas esimerkiksi 7 on ylhäällä. Serveri 6 taas on ollut jatkuvasti päällä.
16. Heinäkuuta 2009 klo 18:11
Ei oikeasti voi kun ihmetellä. Kun varta vasten järjestetään aikaa, annetaan aika sekä paikka ja kysyä sai jopa sähköpostinkin kautta ennakkoon niin KUKAAN ei liittynyt, ei kysynyt
minkäännäköistä kysymystä. Minun puolesta voitte sitten pitää turpanne kiinni servereilläkin, minä en ainakaan vastaa kysymyksiinne pelatessani. Kiitos ja näkemiin, tämä kertoo että
jatkossa ei tälläistä tilaisuutta enää järjestetä. Sähköpostilla tai palautelomakkeella voi kysyä edelleen - vastaan jos sattuu kiinnostamaan silloin kun on aikaa.
16. Heinäkuuta 2009 klo 16:57
Quakenet näemmä huoltaa webbichattiaan juuri pahaan aikaan, ei voi mitään.
-- PÄIVITYS klo 17:07 --
Quakenet rikkoi meidän webchatin huollollaan mutta pääset käyttämään webbichattia tästä
-- PÄIVITYS klo 17:14 --
Ilmeisesti webbichatti toimii taas normaalisti.
15. Heinäkuuta 2009 klo 10:28
Päivitys Team Fortress 2 peliin
Yöllä pärähti päivitystä taas vaihteeksi. Tässä lista muutoksista:
- Parannettu Linuxin Dedicated Serverin kykyä yhdistää takaisin Steamiin sen jälkeen kun Steamissa on ollut "vikaa".
- Korjattu -nocrashdialog, enää ei näy erroreita jos se on asetettu
- Mappereille mapinnimi_particles.txt filutuki jotta he voivat lisätä omia particlesystemeitä mappeihin
- Korjattu minicritit jotka johtivat pienempään damageen lähietäisyydeltä
- Korjattu Cloack & Dagger, nyt se regeneroituu oikealla nopeudella
- Korjattu setinfo exploitti joka mahdollisti tiettyjen cheat-cvarien käytön pelaajan ollessa yhdistettynä serverille
- Korjattu tournament mode, se ei enää keskeydy jos mp_timelimit potkii päälle
- Korjattu jointeam unassigned exploitti
- Korjattu bugi joka mahdollisti respawnaamisen ennen mapin vaihtoa
- Korjattu sensitivity-asetus joka toisinaan johti serverin kaatumiseen
- Estetty muutaman exploitin käyttö liittyen mat_dxleveliin
- Päivitetty vesiefektit kevyemmiksi pelin suorituskyvyn kannalta
Serveri #1 lagasi rundien alussa eilen vajaan 30min ajan. Tämä johtui eräästä säädöstä joka pisti "selvimään" rankkifilun tiettyyn järjestykseen. Enää tätä ei tehdä kesken pelin lainkaan
ja lagiakaan ei siis enää esiinny. Osittaisia nykimisiä saattaa vielä esiintyä ja vikaa tutkitaan. On löytynyt kaksi mahdollista syytä, toinen on mappien vaihtuminen muilla peliservereillä
jotka voivat aiheuttaa pienen nykäisyn sillä 7 eri peliserveriä käyttää samaa kiintolevyä tai sitten se todennäköisempi syy eli tuo serveri #1:n custom ranksysteemi jossa on eräs
suorituskykyä rajoittava este josta pyrin pääsemään eroon. Tämän johdosta kuun viimeiset 3 päivää ovat taas ns säätöpäiviä joiden aikana tuo custom rank eli sotilasarvo, mora, hossu, jne
systeemi ei välttämättä toimi.
13. Heinäkuuta 2009 klo 19:30
Onko kysyttävää?
Koska ihmisillä tuntuu olevan niin paljon asioita kysyttävänä aina kun itse pelailen serverillä niin järjestänpä siis kyselytunnin IRC-kanavalla tämän viikon torstaina 16.07.2009 klo 17-18
välisenä aikana. Mukaan pääsee helposti esimerkiksi käyttämällä Web-IRC:tä tai tulemalla itse irkkiin omalla ohjelmallasi kanavalle
#pelipurkki.
Tapahtuma taltioidaan ja logit tuon tunnin ajalta tulee nähtäväksi sivuille myöhemmin. Tänä aikana siis kannattaa kysyä servereistä, mappauksesta, pelipurkista, admineista, ja niin edelleen.
Se on kovin ikävää vastailla pelin lomassa kun oma keskittymiskyky menee piloille. Jos siis on jotain kysyttävää joka painaa sydäntä, tule kysymään. Pysytään nyt kuitenkin asialinjalla. Jos
et pääse paikalle, voit lähettää kysymyksen esimerkiksi Yhteystiedoissa olevan palautelomakkeen kautta. Pastean lähetetyt kysymykset ja kirjoitan vastauksen
IRC-kanavalle tuona aikana.
12. Heinäkuuta 2009 klo 12:10
Kuinka hyvin tai miten VAC eli Valven oma AntiCheat oikein toimii? Tämä kysymys pyörii varmasti osalla mielessä kun cheattereitä näkyy eikä tuo niitä bannaa. Tarkoitukseni on nyt vähän
tutkiskella tässä tiedotteessa miten hyvin se oikeasti toimii ja selittää sen toimintaperiaatetta. Samalla valotan mikä tuo mystinen Sense CDS serverillä on joka mappien alussa aina näkyy
olevan ON eli päällä.
VAC on aina päällä peliservereillä, sekä CS Source että Team Fortress 2 ja myös Left 4 Dead, ellei sitä kytketä erikseen pois. Näinhän ei kannata tehdä koska muuten serverille saattaa liittyä useita koodipellejä pilaamaan muiden pelit. Se ei ole
mikään suuri jumala joka bannaa tyypin heti kun huijarin havaitsee vaan sen bannaussysteemi toimii viivästetysti. Jos esimerkiksi menet serverille tänään aimbotti päällä, voi olla
että olet vasta viikon kuluttua VAC-banned etkä pääse enää servereille. Se ei siis ole missään nimessä adminien korvike jotka valvovat toimintaa serverillä vaan pieni lisä luomassa turvaa.
Siitä ei ole pikaiseksi avuksi vaan sen tarkoitus on pitää huijarit jatkossa loitolla niiden bannien saamisen jälkeen, ei aiemmin. Jos siis näet jonkun epäilyttävän kaverin ammuskelemassa
"taidokkaasti" serverillä ja kaveri katoaa yllättäen eikä enää pelaa, saattaa olla niin että hän on saanut VAC bannit huijaamisen johdosta.
Koska VAC ei ole täydellinen eikä se näe kaikkia huijareita tehokkaasti, sen lisäksi serveri #1:llä on käytössä meidän oma kalaverkko, Sense CDS. Sana sensehän tarkoittaa suomeksi aistia
ja kirjaimet CDS tulevat sanoista Cheat Detection System eli huijareiden havaitsemissysteemi. Tämä pieni verkko on myös luomassa lisäturvaa servereillä. Toisin kuin VAC, se bannaa heti
huijarin havaittuaan, ihan kuten myös adminitkin. Tämän syvemmin en voi kertoa kuinka se oikeastaan toimii mutta jos verrataan VACin ja Sense CDS:n bannaamia henkilöitä, saadaan
seuraavanlaiset tiedot aikaiseksi:
Sense CDS on havainnut 67 tyyppiä kuluneen vuoden aikana (tammikuusta tähän päivään) joilla on ollut cheatit päällä. VAC on saanut näistä bannatuista viivästetyn systeemin
avulla kiinni 46. Osa banneista on kuluneen viikon ajalta joten VACin hyväksi varmaankin voidaan laskea vielä 1-2 kpl lisää myöhemmin. Kuten huomata saattaa, VAC ei saa kaikkia kiinni mutta
ei saa välttämättä myöskään Sense CDS. Tämän johdosta serverillä joskus harvoin saattaa näkyä aimbotteri tai vastaava jotka kylläkin adminit sitten hoitavat pihalle.
Huijaus ei kannata, ei nyt eikä koskaan. Ei kannata edes kokeilla sillä se tietää oikeasti VAC-banneja. Ne cheatit jotka löytyy esimerkiksi googlesta, tietävät _aina_ VAC-banneja. Samaten
jos menet maksamaan cheateistä, menee rahat hukkaan. VAC-Proof on yleinen huijaus jota cheattien myyjät käyttävät. Osa näistä saattaa olla VAC-proof eli sellaisia joita se ei heti bannaa
mutta silloin kun Valve päivittää seuraavan kerran VAC:ia, saattaa olla bannit tilillä. Kuten sanottua, huijareille meiltä ei armoa tipu. Sinun koodisi kyllä havaitaan myös ihmissilmin ja
silloin ei enää itku auta.
Admintiimimme on hyvin vahva mutta lisäsimme kuitenkin adminien määrää hiljattain serveri #1:llä. Tällöin mukaan liittyivät Harza, LARDE, Morbid Imp ja Pitue. Tervetuloa joukkoon! Tulemme
tekemään lisää rekrytointeja sekä CS Source että Team Fortress 2 servereille ja ensi viikolla tulee ohjeet kuinka asiassa edetään. Jos siis olet kiinnostunut ja tunnet olevasi sopiva kaveri
hoitamaan kyseistä vastuullista hommaa, kannattaa seurata näitä tiedotteita.
11. Heinäkuuta 2009 klo 13:01
Päivitin tänään mapin de_varasto muotoon de_varasto_v2 eli uudempaan versioon. Tämän johdosta mappi täytyy ladata uudelleen. Tässä lista muutoksista:
- Päivitetty mappi vastaamaan omaa nykyistä mappaustietotaitoani (Valmistuu entisen 7 tunnin sijasta vartissa)
- Optimoitu mappia roimasti erilaisilla tekniikoilla ja metodeilla
- Korjattu mahdollinen fysiikkoihin bugi joka saattoi kaataa serverin mapin ollessa päällä
- Korjattu muutamilla modeleilla olleet tummat varjot pois aurinkoisilta seinämiltä
- Korjattu muutamat tekstuurit oikeaan asentoon
- Korjattu muutamat leijuvat propsit (pari puuta, jne)
- Korjattu varjot, ennen vaaleanvihreät, nyt oikeat mustat
- Korjattu displacement errorit sekä muut virheet pois consolesta
- Korjattu viemäriosuus ja tehty pääosin uudelleen
- Korjattu FPS, nyt 0-35% parempi paikasta riippuen
- Lisätty Areaportalit parantamaan FPS:ää sekä säädetty näkyvyyttä leikkaavat hint/skip seinät
- Lisätty heijastuspintoja, mappi näyttää ehkä vähän siistimmältä
- Lisätty tulilieskat pommimestoille pommin räjähdyksen yhteyteen
- Lisätty clip-brushit portaisiin. Tämä takaa pehmeämmän liikkeen portaissa
- Lisätty kamerakulmat mapin aloitusruutuun
- Säädetty äänet niin että ne vastaavat paremmin mapin äänimaailmaa ja toimivat luotettavammin
- Säädetty liikkuvien esineiden fysiikat käyttämään kevyempää fysiikkamodea
- Muutettu muutama tekstuuri custom-versiosta pelin omiksi
- Muutettu T-basesta A:lle johtavaa oviaukkoa hieman suuremmaksi
Kaikenkaikkiaan muutokset ovat varmasti parempaan päin. Etenkin heikommilla koneilla FPS on varmasti kasvanut ainakin hitusen. Mapin ulkoasu ja runko pysyi samana ja
rakennetta en muuttanut juuri lainkaan. Suoritin ainoastaan optimointia ja kohennuksia siellä sun täällä. Yksi visuaalinen vika jäi mutta sitä en ala ainakaan toistaiseksi
korjaamaan. Pistän tuon tosin osittain Valven piikkiin. En käsitä miten tekstuurista voi näkyä läpi pelkkä modeli muttei mitään muuta jos se tekstuuri on asetettu func_detailiksi mutta
ei jos se on normaali world brush, siitä ei näy samaan tyyliin läpi. Tuo vika tosin ei ole kuin korkeintaan silmiin pistävä, jos sitä edes kukaan huomaa.
Moni on myös kysellyt minulta millä näitä mappeja oikein tehdään joten selventääkseni tätä, voin kertoa että mapit tehdään ohjelmalla nimeltä Hammer world editor. Ennenkuin
lähdet googlettelemaan sitä, on pakko sanoa että älä tee sitä. Hammer on nykyään osa Source SDK:ta jonka voit ladata Steamin kautta. Tämä on se ainoa oikea tapa, ellet sitten
tahdo tehdä jotain cs 1.6 mappeja. Jokatapauksessa Steamistä löytyy valikosta View -> Tools optio (vissiin finskiversiossa Näytä -> Työkalut) ja siellä listalla on Source SDK
(Ei Source SDK Base). Sen kun asennat ja klikkaat käyntiin niin sen kautta löytyy Hammer. Tällä softwalla minä olen kaikki mappini tehnyt. Englanniksi jotain hyvää videotutoriaalia löytyy
tästä
7. Heinäkuuta 2009 klo 19:54
Statistiikkaa Kesäkuun osalta serveri #1:ltä. Eri pelaajia serverillä kävi yhteensä 2852 (edellisessä kuussa 2902) kpl.
Moraajat top3:
Larde 102
othername 80
Feawer 55
Moratut top3:
Banchee 24
LuKe 22
harZa 22
Pommin planttijat top3:
supergoofy 128
Rämäpää 113
wurtsi 112
Pommittajat top3:
wurtsi 48
Möhköfantti 42
BLACK feis 40
Pomminpurkajat top3:
supergoofy 32
Furior 31
Tomsa 29
Omien tappajat top3:
AfterEFFect 31
supergoofy 31
Feawer 30
Omien uhrit top3:
(ei profiilia) 48
(ei profiilia) 34
(ei profiilia) 33
Hossujen vapauttajat top3:
Tomsa 53
ICS 48
Feawer 47
Hossujen tappajat top3: (HUOM! ei tapeta niitä!)
-|FJB²|-Kissa 26
nuto. 19
(ei profiilia) 13
Eniten pisteitä top3:
General Feawer 3525
General supergoofy 3374
General Möhköfantti 3328
Huomenna sekoitan serveri #1 mappilistaa ja bounty tulee takaisin käyttöön ainakin toistaiseksi. Sehän siis tarkoittaa sitä että jos tappaa 6 äijää putkeen niin rapsahtaa 2000$ tapporaha
sen päälle kuka näin tekee. Jos tuon tyypin tappaa niin saa rahat itselleen. Jos tyyppi taas selviää hengissä rundin loppuun, kasvaa tapporaha.
7. Heinäkuuta 2009 klo 17:24
FYI, viime viikonloppuna oli Pelipurkin admin-tiimin kesken pieni kokoontuminen Tampereella jossa joimme mehua ja söimme pullaa. Paikalle saapui 12 henkilöä ja kaikilla ilmeisesti oli
oikein mukavaa, vaikkakin miitinkiä häiritsi joku kateellinen naapuri. Kiitokset Donald Duckille majapaikasta ja ensi vuonna otetaan uusiksi.
5. Heinäkuuta 2009 klo 17:55
Serveri #1 kilahti tänään noin 10:45 maissa ja se pysyi alhaalla aina noin klo 13 asti. Johtuen "inhimillisistä syistä", tätä ei heti huomattu. Tämäkin tiedote tulee myöhässä samojen syiden
takia.
30. Kesäkuuta 2009 klo 22:22
Valve teki jotain huoltoa Steamille tänään. Sen johdosta avattavat aseet TF2-servereillä eivät toimineet koska serverit kadottivat yhteydet Steamiin huoltokatkon aikana. Yhteyksien pitäisi
automaattisesti palautua takaisin mutta homma ei kylläkään näin mene, ei meillä eikä monella muullakaan serverillä. Boottasin serverit hetki sitten ja niiden avattavien aseiden pitäisi
jälleen toimia. Pahoittelen katkosta.
Jos jatkossa huomaatte että aseet eivät toimi, laittakaa meille heti sivujen kautta palautetta tai tulkaa IRC-kanaville sanomaan asiasta niin asia
korjataan nopeammin. Me emme välttämättä huomaa että aseet eivät toimi.
30. Kesäkuuta 2009 klo 13:40
Päivitys peliin Left 4 Dead:
- Poistettu "Oletko valmis pelaamaan versusta" varmistus
- Korjattu pelin kaatuminen hiiren rullaa tai näppistä käytettäessä valittaessa kamppanjaa
- Korjattu sv_steamgroup_exclusive asetus, enää lobbyn ei pitäisi ohjata pelaajia näille (kuten meidän serveri #7)
- Palautettu mahdollisuus valita uusi kamppanja versus-modessa
Kuten jo aiemmassa tiedotteessa mainitsin, tänään on rankit resetoitu aamulla serveri #1:ltä ja tosiaan on niinsanottu säätöpäivä. Rankista löytyi bugi jo nyt jonka olin epähuomiossa
sinne jättänyt. Nimittäin jokainen kranutappo merkkautui teamkilliksi sekä tappajalle että uhrille. Tämän johdosta resetoin siis rankit jo toistamiseen mutta näyttää siltä että täytyy
vielä tehdä yksi resetti. Se tehdään vasta huomenna aamulla. Yritän hioa systeemin kuntoon toisaalla siihen mennessä. En viitsi boottia serveri #1:stä jatkuvasti. Ottakaa tämä päivä
harjoitteluna huomiselle.
28. Kesäkuuta 2009 klo 21:24
Peliserverien webbipuolen statistiikat, foorumit sekä live-statsit eivät välttämättä toimi pariin päivään. Statistiikat menee kyllä talteen logeihin ja mysql-tietokantaan joten mitään
ei tule katoamaan.
Serveri #1 rankit resetoidaan poikkeuksellisesti ylihuomenna (30. päivä) aamun aikana. Rankkiin tulee muutoksia ja tämä 30. päivä eli "säätöpäivä" varataan sen takia että ehdin testata ja
korjailla mahdolliset viat ennenkuin uusi kuukausi alkaa. Jos vikaa ei löydy niin ei myöskään resetoida uudelleen kuun 1. päivä. Seuraavanlaisia muutoksia luvassa sotilasarvorankkiin:
- Sotilasarvoihin 1 uusi arvo lisää loppupäähän + "insignia" eli arvomerkki arvon eteen. Nämä näkyvät nyt jo !arvot / !ranks komentojen listaamassa listassa serverillä
Bonuspointsit:
- Listaa nyt !rank sekä !rankme komennoissa arvon sekä pointsien lisäksi sen miten pointsit ovat tulleet. Tämä tarkoittaa sitä että montako tappoa olet tehnyt (1 tappo = 1 pointsi) sekä
montako pointsia olet saanut bonuspisteillä. Näitä bonuspisteitähän saa pommin planttimisesta, purkamisesta, sen räjähdyksestä sekä hossujen pelastamisesta asteikolla 1-6
- Tuki eri pointseille eri ruumiinosista. Tämä mahdollistaa esimerkiksi kahden pointsin antamisen headshotista. Muusta ruumiinosasta tulisi siis vain yksi (ei oteta vielä käyttöön)
- Enää kranaatilla toteutetusta itsarista ei tule teamkill-merkintää niinkuin aiemmin näyttää tapahtuneen
26. Kesäkuuta 2009 klo 0:18
Johan on Valve duunaillut. Päivitys Team Fortress 2 peliin
Linux server:
- Säätöä siihen että serverit yhdistävät luotettavammin takaisin Steamiin
- Extra datan keruuta jotta Valve ymmärtää paremmin Linux-serverin suorituskykyä
Peli:
- cl_flipviewmodels ei ole enää asetettu automaattisesti kun yhdistää serveriin
- Korjattu loadout menun Back-namiska ettei se säilytä juuri näkyvää asetta
- Korjattu bugi jossa spektaava pelaaja voisi saada spektatun pelaajan modelit
- Korjattu heavyn iskut mätsäämään hiiren painalluksia kun "viewmodel" on vaihdettu
- Korjattu Bonk!-juoman exploit käytettäessä ammokaappia
- Korjattu Dead Ringerin exploit liittyen Spy:n taunttiin
- Vedetty takaisin viimeisin päivitys liittyen Force-A-Natureen ja Pyron airblastiin. Nyt Spy lentääkin taas taaksepäin niiden voimasta.
- Ambassador ei enää lävistä rakennuksia
- Razorbackia kantaessaan ei enää liiku normaalia hitaammin
25. Kesäkuuta 2009 klo 23:12
Päivitys peliin Left 4 Dead
Peli:
- Poistettu loputon molotov exploit
- Tuki custom kamppanjoille!
- Pelaajat voivat valita ja hallita custom mappeja ja kamppanjoita pelin menun avulla
- Matchmaking tuki ja lataus/päivitys ikkuna addon kamppanjoille
- Custom kamppanja tuki leader boardeille
- L4D rekisteröi .VPK-päätteen ja antaa asentaa custom kamppanjat
- Serverit ja Steam rajapinta sallivat matchmaking avainten pituuden aina 1200 merkkiin asti
Left 4 Dead SDK:
- Korjattu puuttuva fdg-errori
- VPK.exe paketointityökalu VPK-tiedostojen avaamiseen, paketointiin ja lisäämiseen
- info_versus entity poistettu (ei käytössä)
- info_gamemode entity lisätty kontrolloimaan missä modessa kamppanja on (versus, coop, survival)
- tutorial_standards esimerkkimappi päivitetty
- Kaikkien virallisten mappien sourcetiedostot saatavilla
Serverien omistajat:
Kamppanjoita/mappeja voi asentaa laittamalla ne (VPK-filut) addons-kansioon serverillä. Voit asentaa yhden tai
aktivoida sen suoraan serverillä lennossa komennolla "update_addon_paths;mission_reload" sen jälkeen kun olet laittanut
VPK-filun addons-kansioon.
24. Kesäkuuta 2009 klo 10:34
Päivitys Team Fortress 2 peliin
Yleistä:
- Optio vasen tai oikeakätisille aseille valikoihin
- Korjattu asebugi spektaattorina ollessa (aseet näkyi)
- Korjattu Spyn käsi joka saattoi sattumanvaraisesti ilmestyä esiin millä classilla tahansa
- Custom kuolema-animaatiot pyörivät vain 25% todennäköisyydellä
- Teleportteja ei voinut rakentaa joihinkin paikkoihin joihin ne olisi pitänyt voida rakentaa (esim Badwaterin kuilu)
- Korjattu pelin kaatuminen mapin vaihtuessa
- Vesiefektiä korjattu. Luotien osuminen veteen aiheutti fps-ongelmia
- Logimerkkaukset pelaajien sammutuksille kun käytetään medigunia, jaratea, flamethroweria tai dispenseriä. Tämä mahdollistaa entistä tarkemman rankin
- Valve tutkailee nyt lokalisointiasetuksia tulevaisuutta silmällä pitäen.
- Korjattu tyhjä latausmittari vasemmassa ylänurkassa kun hud ladataan uudelleen.
Mapperien pyynnöstä:
- Spawn flagi entityyn func_respawnroomvisualizer joka sallii sen olevan läpikäveltävä pelaajille
- Spawn fali func_respawnroomvisualizeriin nimeltä SetSolid joka sallii dynaamisen vaihtamisen
- Säädöt OnWonByTeam1 ja OnWonByTeam2 entityyn TFGamerulesProxy
Muutokset Sniperille:
- Korjattu Friendship is Golden achievement. Se ei toisinaan avautunut vaikka teki kaiken mitä piti.
- Achin Triple Prey selostusta korjattu kertomaan paremmin miten sen saa avattua.
- Crittinuolilla on nyt "jälki" perässä ja ne tekevät nyt oikeammin damagea
- Ase Huntsman on nyt oikeakätinen defaulttina
- Oman tiimin nuolet eivät enää tee ääntä sinulle ohittaessaan.
- Korjattu leijuvat nuolet. Toisinaan näitä näkyi ilmassa.
Muutokset Spy:lle:
- Korjattu Spy:n cloak. Toisinaan se näytti siltä kuin Spy olisi uberoitu.
- Naamioituneet Spy:t eivät enää menetä naamioasettaan jos he käyvät asekaapilla
- Korjattu bugi jossa spy:n kello toisinaan vaihtoi randomisti modelia pelin aikana
- Korjattu naamioituneen Spy:n cloack niin ettei se enää feidaudu edestakaisin kun Spy ottaa damaa
- Cloak ja Dagger tästedes aina latautuu sen tarkoitetulla tahdolla. Aiemmin se latautui ainoastaan oikealla vauhdilla silloin kun Spy seisoi paikallaan cloakissa
- Cload ja Dagger latautuu nyt myös hitusen nopeammin kuin aiemmin
- Energian hävikkiä vähennetty silloin kun Spy liikkuu nopeammin kuin juosten (putoaa / pyro heittelee) kun cloakissa Cloak & Daggerin kanssa
- Dead Ringerin cloakin käyttöä on hieman pienennetty. Nyt sillä saa olla extra sekunnin enemmän cloakissa kun on alussa täysi mittari
- Dead ringerin cloakista paluu imaisee 40% mittarista 100% sijasta. Tämä imaisu tapahtuu ainoastaan silloin kun mittari on vähintään 60%:sesti täysi
- Dead Ringerin cloak voi nyt latautua myös ammoboxeista tai dispenseristä
- Ambassador crittaa vain silloin kun laaki on tarkka eikä enää ammu vihollisten läpi
- Spy ei voi enää vaihtaa asetta veitsestä pois Razorbackia stabattuaan kunnes isku laantuu
- Force-A-Nature ja Pyron liekkarin airblasti ei enää lennätä naamioitunutta Spy:tä taaksepäin
- Korjattu Spy:n teleport-effekti näyttämään oikein. Enää siis ei RED spy näytä punaista efektiä mennessään sinisen telen läpi vaan efekti on sininen
17. Kesäkuuta 2009 klo 20:53
Lupasin eilen serverillä #1 (CS Source) valaista miten rankit kyseisellä serverillä toimivat. Siellähän on käytössä 3 erilaista rankkisysteemiä. Serverin sisäinen
(top, rank, statsme ja niin edelleen), sotilasarvoihin perustuva rank (!rank, !morat, !tk ja niin edelleen) sekä Psychostats. Näistä kaksi ensimmäistä resetoidaan aina kuukauden
ensimmäinen päivä eli 12 kertaa vuodessa. Psychostatsit resetoidaan vain kerran vuodessa. Miksi kaksi erilaista serverin sisäistä rankkia? Lähinnä siksi että niitä ei saa yhdistettyä
yhdeksi ja samaksi. Toinen ei tue toisen ominaisuuksia ja toinen ei näytä kaikkia statseja julkisesti toisille pelaajille. Nämä kaksi täydentävät toisiaan. Tarkoituksena on
kehittää systeemiä edelleen mutta siitä ei sen enempää. Ihmeisiin emme pysty ja turhia en viitsi luvata.
Palataanpa ensimmäiseen rankkiin. Eilen väitettiin että siinä pääsee kärkeen vain pelaamalla paljon. Tämä pitää osittain paikkansa. Rankkihan perustuu pointseihin eli pisteisiin. Näitä
pisteitä ropisee sen mukaan millä aseella sattuu vihollisen listimään (aseesta riippuen 1-3 väliltä pisteitä) sekä muista ansioista. Verrattuna vihollisen tappamisesta saataviin pisteisiin,
esimerkiksi pommin planttimisesta irtoaa heti 5 pistettä, samoin purusta saman verran. Hossujen pelastuksesta irtoaa 3 kustakin mutta toisaalta taas hossun tappamisesta lähtee 15 pois.
Vipin tappamisesta ja pakenemisesta irtoaa myös 5 pistettä. Tämän lisäksi pisteitä tulee myös 1 piste jokaiselle tiimin jäsenelle riippuen siitä miten tiimi pärjäsi edellämainituissa
tehtävissä. Pisteitä ei poisteta muusta kuin hossujen tappamisesta mutta tähän saattaa tulla muutos myöhemmin. Jos pelaa paljon ja suorittaa sitä tehtävää jota mapissa kuuluu pelata (de,cs,as)
niin pisteitä tulee enemmän ja luonnollisesti myös se pelattu aika vaikuttaa siihen minkä verran pisteitä kertyy. Paljon pelaavat saavat enemmän pisteitä kuin vähän pelaavat ja siten ovat
korkeammalla rankissa. Jos taas tyytyy pelkästään tappamaan vihollisia, tulee pisteitä vähemmän. Tässä rankissa ei siis kill/death ratiolla ole mitään merkitystä. Tehtävien suorittaminen ja
vihollispelaajien tappaminen tuo pisteitä. Jotta homma menee oikein vaikeaksi niin kerrottakoon että kaikki aiemmat pisteet kerrotaan vielä viidellä. Esimerkkinä sanottakoon että pommin
planttimisesta tulee siis yhteensä 25 pojoa. Jos taas listit jonkun vaikka pelin yleisimmällä aseella ak/m4 niin irtoaa 1 piste joka siis kerrotaan viidellä = 5 pistettä.
Sotilasarvorankki perustuu myös pointseihin eli pisteisiin. Kuten aiemmassa, myös tässä irtoaa pisteitä samaan tyyliin. Enemmän pommin purusta (6) ja räjähdyksestä (6) kuin pelkistä
tapoista. Samoin pisteitä irtoaa panttivankien pelastamisesta (4 per hossu) enemmän kuin pelkistä tapoista (aina 1). Toisin kuin aiemmassa, tässä rankissa omien tappamisesta lähtee 2
pistettä pois per tappo. Myös hossujen tappamisesta lähtee pisteitä pois kuten myös aiemmassa rankissa (4 pistettä pois per hossu). Tällöin sotilasarvo voi myös alentua kuten myös
pistemäärä. Tarkoituksena on laajentaa tätä systeemiä tulevaisuudessa niin että myös tiimin peluulla on merkitystä rankkiin. Toisin kuin aiemmassa, pisteitä ei kerrota viidellä.
Tämän sekä toisen serverin sisäisen rankin voi jokainen pelaaja resetoida itseltään 5 kertaa kuukaudessa komennolla !resetmyrank
Kolmas rankki siis on Psychostats. Tähän lasketaan kaikki serverin tapahtumat logien perusteella. Sen kiemuroihin ja
statistiikkoihin voit tutustua klikkaamalla tuota linkkiä ja selaamalla itse statseja. Kahta aiempaa et voi itse nähdä kuin serverillä ja sielläkin vain kunnes ne taas resetoidaan.
Psychostatsit päivittyvät päivittäin aamulla klo 6:00. Serverin sisäiset rankit ovat aina ajantasalla.
Muistakaahan että huomenna alkaen noin klo 20-21 suoritetaan about tunnin mittainen huolto serverikoneelle. Sen ajan siis edellisessä tiedotteessa mainitut asiat poissa käytöstä.
Loppuun vielä maininta siitä että meidän Steam-ryhmä Pelipurkki kasvoi tänään tasalukuun. Meitä on nyt
tasan 600! Edelliseen satalukuun verrattuna kasvu oli hieman nopeampaa.
16. Kesäkuuta 2009 klo 14:59
Torstaina 18. päivä noin klo 20-21 jälkeen suoritetaan serverikoneelle huoltotöitä. Tästä aiheutuu noin tunnin katkos eli sinä aikana alhaalla ovat peliserverit 1,3,1337,4,5 ja 7. Myös foorumit ja
statistiikat servereiltä eivät tuona aikana toimi.
Parisen päivää olen myös viilaillut CS Source serverin eli pp1:n arvorankkia ja muutakin systeemiä. Tästä johtuen siellä muutama teksti saattaa näyttää väärin mutta statsit tallentuvat
kuitenkin aivan oikein. Asia korjaantunee päivä päivältä.
12. Kesäkuuta 2009 klo 10:09
Valve vastaa Left 4 Dead kakkosesta aiheutuneeseen kritiikkiin. Itse Valven pääjohtaja Gabe Newell lupaa että aiempaa osaa, Left 4 Deadia, ei hylätä. Etukäteenhän tiedossa olivat jo
lupailleet Authoring Tools SDK:ta josta on julkaistu tällä hetkellä vasta beta. Sen lisäksi tulee community matchmaking eli samaan steamgruuppiin kuuluvat pelaajat voivat ilmeisesti
pelailla keskenään pelejä helpommin. Samaten tulee 4x4 matchmaking josta en tiedä vielä itse ainakaan sen enempää. Tärkein kysymys kuitenkin on, voiko itse serverin valita suoraan
lobbystä? Tämähän olisi se odotetuin muutos ettei tarvitse suoraan liittyä serverille ja tehdä vasta siellä säätöjä. Nykysysteemi kun on aika syvältä sieltä.
Newell myös lupaa lisää sisältöä Left 4 Dead ykköseen. Ilmeisesti saattaisi olla tulossa uusi kamppanja sekä muutama uusi survival mappi, luultavasti tuon kamppanjan yhteydestä. Jäänee
nähtäväksi. Aiemmin on sanottu että Left 4 Dead custom mapit tulevat olemaan yhteensopivia Left 4 Dead kakkosen kanssa mutta toimivatko Left 4 Dead kakkosen mapin myös ykkösessä?
Tätäkään emme vielä tiedä.
Monihan tosiaan liittyi Left 4 Dead 2:n boikottiryhmään steamissä koska luuli että Left 4 Dead 2 on vain
uudelleenlämmittely Left 4 Dead ykkösestä sekä myös uusi rahastusyritys ja siltähän se kieltämättä vähän (paljon) haiseekin. Sama idea ja nuo Left 4 Dead 2:n uudet aseet, kamppanjat yms olisi
ihan hyvin voinut lisätä päivityksenä ykköseen. Mielestäni kahden pelin välillä ramppaaminen on lähinnä huono vitsi.
Valvehan on aiemmin puhunut myös sensuuntaista juttua että L4D1 kamppanjat olisivat pelattavissa L4D2:ssa. Ilmeisesti tämä toteutettaisiin jotenkin niin että L4D2 peli tarkistaa onko L4D1
asennettuna ja nappaa sieltä sitten tarvittavat tiedostot käyttöönsä. Tällä voisi periaateessa estää koodillisesti myös sen että L4D2 kamppanjoita ei voi pelata L4D1:ssä, ainakaan suoraan.
Nähtäväksi jää, tuleeko Valve kaupittelemaan peliä 50euron täyteen hintaan. Minä ainakin toivoisin että L4D1 pelaajat saisivat vähintään 40% alennuksen L4D2 pelistä, tosin realistisempaa
voi olla odottaa enintään 10% alennusta.
Valven turinoita voi lukea englanniksi tästä linkistä
9. Kesäkuuta 2009 klo 12:49
Vaikuttaa siltä että liikkeellä on uusi exploit joka mahdollistaa serverien kaatamisen. Tämän sai kokea TF2 serveri #1337 tänään sekä myös CS Source serveri #1 jolle aiheutui kaameat
lagit sen johdosta. Onneksi kyseinen tyyppi joka moista harrasti, otti yhteyttä. Pahoitteli kovasti testauksiaan mutta samalla jakoi myös koodipätkän jota vannotti kertomasta muille.
Valitettavasti luetun ymmärtäminen tälläisissä tapauksissa on kohdallani aika heikkoa. Raportoin tästä exploitista eteenpäin Valven suuntaan, odottelen kuittausta siitä että se on
vastaanotettu. Jos ei semmoista tule, julkaisen exploitin heidän omalla postituslistalla huomenna. Silloin se ainakin saa tarvittavan huomion ja siihen tehdään korjaus.
9. Kesäkuuta 2009 klo 09:15
Team Fortress 2 peliin päivitys
Tämä päivitys sisältää lähinnä ainoastaan bugikorjauksia. Tosin se lisää vaihteeksi pari uutta ominaisuuttakin.
- Lisäsivät "peru" napin screeniin joka ilmestyy kun saat "uuden" aseen.
- Custom backstab animaatio heavylle
- Cvar tf_arena_use_queue to muutettu asentoon 1
- Dead Ringeriä voi nyt käyttää samalla kun kuljettelee CTF-salkkua
- Force-A-Nature tekee nyt 10% enemmän damagea
- Flamethrowerin airblastilla voi nyt ampua nuolia takaisin
- Korjattu Huntstmanin muzzle flash lagisissa tilanteissa
- Spy:n kitin paneeli korjattu näyttämään vain istä tiimiä jossa Spy itse on
- Korjattu bugi joka ei antanut Spyn sapata rakennuksia jos niihin koski vihollispelaaja
- Korjattu näyttämään oikea "id" vihollisvakoojalla jos itse olit naamioitunut vihollispelaajaksi
- Muutos areenamodeen, ei koske meidän servereitä
- Korjattu Ambassador rikkomaan myös Demomanin stickyjä
- Korjattu Spyn cloak. Enää ei voi uncloakkaa ja välittömästi cloakata aseen vaihtamisen jälkeen. Tämä mahdollisti muun muassa edelleen taunttaamisen näkymättömänä
- Korjattu Jarate räjähtävän välittömästi tietyissä kohdissa kuten Badwaterin finaalialueella. Toivottavasti ei räjähdä myöskään enää omalle naamalle jos satut liikkumaan eteenpäin
sitä heittäessäsi. Todella rasittava bugi
- Spektaattoreilla ei ole enää itemeitä kun he liittyvät Speccaajiksi
- Korjattu Sniperin "civilian" exploit jolla pelaajat pystyivät kaatamaan serveriä
- Korjattu pari keissiä joissa normaali backstab feilasi. Mitähän lie olivat?
7. Kesäkuuta 2009 klo 23:05
Toukokuun kisan voittajat ovat kaikki ottaneet yhteyttä ja kaikki palkinnot on nyt jaettu. Onnittelut vielä kerran voittajille!
Kaikki peliserveritkin ovat olleet jo tunteja päällä jos joku ei sitä vielä huomannut. Kesäkuun viimeisellä viikolla on kuitenkin odotettavissa pieni, oletettavasti vajaa tunnin mittainen
katko. Sen jälkeen pitäisi koneen olla täydessä iskukyvyssä ja valmiina jälleen pyörittämään peliservereitä pelaajille.
7. Kesäkuuta 2009 klo 16:56
Serverikone ja kaikki peliserverit ovat pian taas päällä. Servereille #1 ja #1337 pääsee jo pelaamaan ja pian myös muillekin. Psychostatsit ovat päivittämättä serveri ykkösen sekä nelosen osalta
mutta sekin korjaantuu ensi yönä.
7. Kesäkuuta 2009 klo 1:43
Yhteys serverikoneelle poikki, peliserverit down. Odotellaan lisää infoa ja kerrotaan kun tiedetään lisää.
-- PÄIVITYS -- klo 1:50
Pahoin pelkään että yhteydessä ei ole vikaa vaan itse kone on vetänyt itsensä jojoon. Muuta en tälläerää voi sanoa mutta jos näin on, pidän epätodennäköisenä sitä että yön aikana
kone jaloilleen nousee, ellei sitten kyseessä tosiaan ole vain yhteysvika.
-- PÄIVITYS -- klo 11:04
Tilanne edelleen sama kuin tässä tiedotteissa on aiemmin mainittu.
-- PÄIVITYS -- klo 11:19
Klo 14 maissa suorittaa järjestelmäasiantuntija pikamarssin konehuoneelle ja tutkii missä on vikaa. Tosiaan näissä tiedotteissa on aina ne tuoreimmat tiedot, kunhan ehdin näitäkin
päivittää. Ei tarvitse kysyä erikseen esim sähköpostilla. Siihen asti odottelua ja Steamistähän irtoaa vaikka
Penumbra-kauhutrilogia tämän viikonlopun ajan femmalla. Kantsii
siis hankkia, menee se vitonen turhempaankin.
-- PÄIVITYS -- klo 14:15
Lyhyesti sanottuna serverikoneen käyttis oli vetänyt itsensä jojoon, eiköhän tässä tunnin sisään olla paljon viisaampia ja saada peliserveritkin nostettua pystyyn.
-- PÄIVITYS -- klo 15:23
Serverikone on jo päällä mutta kiintolevyt synkronoivat vielä dataa keskenään. Kun tämä operaatio on valmis, voimme käynnistää peliserverit. Tässä voi mennä jonkin aikaa, jopa
muutamia tunteja. Tälläistä sattuu aina välillä tietotekniikan kanssa. Pahoittelen aiheutunutta odotusta mutta eiköhän sitä vielä tänään pelailemaan päästä.
6. Kesäkuuta 2009 klo 20:48
Huom!
Viimekuun kisassa palkintoja jäi jakamatta! Half-Life 2 Episode 1 pelin voittaja ei tahdo palkintoaan ja Vip-slotin voittaja ei hakenut omaansa. Pelin voittaja tahtoisi kuitenkin
VIP-slotin pelin sijaan joten hän sen saakoon. Half-Life 2 Episode 1 peli menee siis seuraavaksi parhaiten pärjänneelle eli
Unelma JOT, otappa yhteyttä minuun vaikka sinulta kyseinen peli jo löytyisikin! Aikaa 5 päivää tai
pistämme pelin uudelleen jakoon.
Lisää siis minut frendilistallesi Steamissä jotta voin tarkistaa systeemit kuntoon.
6. Kesäkuuta 2009 klo 19:36
Statistiikkaa Toukokuun osalta. Eri pelaajia serverillä kävi yhteensä 2902 (edellisessä 2886) kpl.
Moraajat top3:
othername 170
Furior 87
Pitue 65
Moratut top3:
tervapapu 38
Noppaed 32
Mickey the Mouse 27
Pommin planttijat top3:
tervapapu 114
Furior 96
Squard^+ 88
Pommittajat top3:
Furior 49
tervapapu 41
AfterEFFect 31
Pomminpurkajat top3:
Squard^+ 38
Pitue 32
Furior 31
Omien tappajat top3:
G² 34
Mickey the Mouse 30
Ei profiilia 28
Omien uhrit top3:
chill 50
harZa 40
AfterEFFect 38
Hossujen vapauttajat top3:
Pitue 43
Squard^+ 40
ICS 40
Hossujen tappajat top3: (HUOM! ei tapeta niitä!)
AfterEFFect 15
*[Mr.Baansku]* 14
Squard^+ 12
Eniten pisteitä top3:
General tervapapu 4738
Lieutenant General Squard^+ 3639
Lieutenant General Pitue 3576
Johtuen tietokantavirheestä, tai paremminkin sen lukemisesta, edellisissä tälläisissä yhteenvedoissa on sattunut sellainen kömmähdys, että "Omien uhrit" ovat olleet väärin.
Tässä statistiikassa kaikki luvut ovat kuitenkin tietääkseni oikein. Kisan jäljiltä on pakko kuitenkin todeta sellainen seikka että tietyssä tapauksessa on ilmeisesti saattanut
käydä niin että tietyllä tapaa tehty itsari onkin merkattu teamkilliksi. Tämä tapaus on kuitenkin vielä tutkimatta sen tarkemmin mutta kisan tuloksiin se ei vaikuta. Tässä kuitenkin olivat
viimekuun statsit, kaikki luvut vihdoinkin oikein, myös teamkillit.
6. Kesäkuuta 2009 klo 18:15
Mitä tapahtui TurtleRock Studiosille?
Ne ketkä ovat Valven pelien parissa pyörineet jo vuosien ajan, muistanevat joissakin CS Source mapeissa näkyvän TRS tai Turtlerock Studios tekstejä sekä logoja. Tämä Studiohan on tehnyt CS
Sourceen aliurakoitsijana mapit cs_office, de_tides, de_prodigy, de_train, de_inferno, de_nuke ja cs_militia. Näistä tidesissä löytyy kilpparipehmolelu sekä lippu jotka kuvaavat
kyseisen studion logoa. Samoin de_nukesta löytyy nosturi jonka päällä on TRS kyltti. Varmasti samankaltaisia merkintöjä on muissakin mapeissa mutta eipä tule nyt heti ainakaan mieleen.
Samaa nosturia käytin muuten itse de_tehdas mapissa joten sieltäkin se logo löytyy.
Oli miten oli, CS Source mappien jälkeen studio alkoi työstää ihan uutta peliä. Tuo pelihän oli Left 4 Dead ja yhden miehen nyrkkipajaksikin kutsuttu studio oli kasvanut useaan henkilöön.
Lopultahan hommassa kävi niin että Valve osti kyseisen Studion omiin hoteisiinsa ja sai samalla oikeudet näiden kehittämiin peleihin eli Left 4 Deadiin. Jättipotti, ettenkö sanoisi sillä
CS Sourcen ja CS 1.6:n jälkeen, Left 4 Dead on Valven pelatuin nettipeli. Taakse jää Team Fortress 2 ja Day of Defeat Source & Day of Defeat 1.3.
Gamasutra on kirjoittanut TurtleRockista artikkelin jossa he kysyvät Valven Doug Lombardilta, joka vastaa
firman mainospuolesta, mitä kyseiselle Studiolle oikein tapahtui?
Artikkelissa tulee selväksi että sen jälkeen kun Valve osti studion, sitä alettiin kutsua Valve Southiksi, johtuen siitä että Valven päämaja sijaitsee Washingtonin kupeessa,
Seattlen Bellevuessa kun taas Turtlerock on eteläisessä Kaliforniassa, Irvinessä. Asiat eivät kuitenkaan sujuneet niin kuin alunperin oli suunniteltu. Johtuen etäisestä sijainnista, pelien ja
muiden projektien koordinointi firman sisällä tuli vaikeaksi. Valvella ilmeisesti työntekijät voivat päättää suuremmissa osin itse minkä projektin parissa he tahtovat seuraavaksi työskennellä.
Valve South alkoi siis kehittämään Left 4 Dead 2 peliä ja osa Valven päämajan työntekijöistä halusi osallistua kyseiseen projektiin.
Lopulta halukkaat Valve Southin työntekijät siirrettiin päämajaan ja eteläinen studio käytännössä lopetettiin. Mike Booth, studion perustaja, ei tuntunut olevan halukas muuttamaan ja ilmeisesti myöskään eivät
kaikki ex-TurtleRockin työntekijätkään. Ilmeisesti Valve ei kuitenkaan tahtonut päästää heitä pois joten he pysyvät yhtiön palkkalistoilla ja työskentelevät jonkun uuden projektin parissa.
Käytönnössä siis TurtleRock Studios toimii edelleen pienenä nyrkkipajana ydinporukan voimin Kaliforniassa, kun taas Valven päämaja on ja pysyy Seattlessa.
Gamasutra on et tehnyt myös toisen mielenkiintoisen artikkelin jossa Valve kertoo Left 4 Deadin
jatko-osasta ja sen synnystä. Valvehan lupasi tuottavansa lisää sisältöä Left 4 Deadiin samalla syksillä kuin muihinkin nettipeleihinsä. Team Fortress 2 lienee saanut näistä sitä eniten
ja Left 4 Dead vähiten. Se mikä piti olla jo valmiissa pelissä, tuli yhden suuren päivityksen muodossa lisää Left 4 Deadiin. Vaikuttaakin siltä että Valven sakki elää fantasiamaailmassa
jossa he voivat unohtaa aiemman pelin koska työstävät jo jatko-osaa sille. Me taas elämme edelleen reaalimaailmassa jossa Left 4 Deadin sisältö on pelattu jo läpi kyllästymiseen
asti aikaa sitten.
Valve siis julkaisi Beta SDK:n jolla yhteisö voi tehdä mappeja ja kampanjoita Left 4 Deadiin jotta he voivat itse keskittyä Left 4 Dead kakkoseen. Nyt siis lisäsisältö on osaavien
community-mapperien varassa. Valve ei ilmeisesti aio itse lisää pelattavaa sisältöä L4D-peliin tehdä. Tästä nousi pelin julkistuksen yhteydessä kohu Valven postituslistalla
ja Valven Chet Faliszek kiirehtikin jo tyynnyttelemään kohua sillä että Left 4 Deadin custom kamppanjat tulevat toimimaan myös Left 4 Dead kakkosessa. Tämä on laiha lohtu sillä Left 4 Dead
pelin tilannetta se ei juuri muuta miksikään. Samalla kun Left 4 Dead 2 julkaistaan, tulee pelistä täysin unohdettu. Puhetta on ollut myös siitä että alkuperäisen pelin kamppanjoita
voisi pelata L4D2:n kanssa. Tämä ei kuitenkaan auta nykyisiä pelaajia jotka tahtoisivat pelata Left 4 Deadissa uutta sisältöä.
Olen itsekin rakentamassa kamppanjaa mutta myös itse nojaan siihen suuntaan että sen "status" asteikolla 1-5 muuttui juuri L4D2:n julkistuksen jälkeen numerosta 5 numeroon 2. Kiire
siis ei enää ole. Olen tosin varma että Valve saattaa ostaa muutaman "hyvän" custom kamppanjan L4D peliin ihmisille pelattavaksi mutta tästäkään ei ole varmaa tietoa. Tarjontaa varmaankaan
ei tule olemaan mitenkään huimasti sillä viiden mapin tekeminen kamppanjaan tulee olemaan hyvin aikaavievää puuhaa.
Lupaamani statsit tiedotteisiin viimekuun osalta (morat, arvot, teamkillit jne) tulevat vielä tänään kunhan saan ne kursittua ja parsittua kasaan.
4. Kesäkuuta 2009 klo 18:02
Left 4 Dead kakkosesta on saatavana lisää infoa E3 messujen kehittäjätapaamisessa olleista videoista. Tässä videolla selostetaan pelistä vähän lisää infoa ja kehittäjät eli Valven heput
kertovat kuinka homma toimii ja pelin tekeminen ja tapahtumat kasaantuivat. Videot ovat HD-tasoa eli noin 83-97 megaa kappale. Äänestä päätellen puhujana on Mike Booth, entinen TurtleRock
Studiosin omistaja joka on nyt osa valvea sekä Jeep Barnett, toinen Valven työntekijä (ex TRS). Pelissä näkyy myös olevan edelleen Tankkeja ja nyt Survivalin tapaan L4D2:ssa tulee päälle
tankkia, zombilaumaa ja muita erikoisvihollisia samaan aikaan. Vaikeustaso siis toivottavasti on korkeampi.
Video 1: Lataa tästä koneellesi (klikkaa oikealla napilla)
Video 2: Lataa tästä koneellesi (klikkaa oikealla napilla)
Videolla näkyy myös HAZMAT-zombie joka kestää tulta. Melee-aseilla eli kirveellä, moottorisahalla, pesismailalla ja niin edelleen tuntuu olevan oikeasti erilainen käyttötarkoitus
kuin normaalilla aseen melee-iskulla. Tuntuvat olevan tehokkaampia. Kun kyseessä on itse pelin kehittäjät jotka pelaavat, näyttää kyllä oudolta että he mättävät noinkin huonosti ja vielä
normaalilla vaikeustasolla. Ampuvat omiaankin hyvin usein. No, kunhan pääsisi itsekin kokeilemaan eikä pelin hinta olisi yhtä kova kuin Left 4 Deadin 50e.
3. Kesäkuuta 2009 klo 16:39
Muistutuksena kaikille että TF2 sekä CSS-servereillä näkee serverillä olevat mapit ja/tai mappilistan mapeista jotka ovat kierrossa tai serverillä kunhan kirjoittaa consoleen
listmaps. Samaan syssyyn päivitin TF2-serverien mappilistat myös nettisivuille sekä uudistin CSS-serveri #1:n mappikierron. Jos samat mapit pyörii, voitte syyttää itseänne
koska äänestätte aina samoja. Kierrossa on nyt 72 mappia.
1. Kesäkuuta 2009 klo 21:59
Menossa Los Angelesissa on E3 messut eli Electronic Entertainment Expo. Näillä messuilla julkistetaan uusia pelejä ja Valve päästikin ulos jymypaukun.
Left 4 Dead 2 tulee ulos marraskuussa!
Tarjolla on myös Teaser kyseisestä pelistä. Sen voit tsekata vaikkapa tästä linkistä. Tuossa pelissä
maisemat ovat vaihtuneet aurinkoisempiin, hahmot uusiin ja uusia vihollisiakin näkyy. Myös uusina aseina sanottakoon moottorisaha, kirves ja paistinpannu. Ilmeisesti tämä sijoittuu
enemmän eteläisempään osaan jenkkilää kun tuo ensimmäinen osa taas oli pimeämpää. Enpä ihmettelisi vaikka ulos tulisi vielä Left 4 Dead kolmonenkin joskus myöhemmin.
-- PÄIVITYS -- klo 22:51-23:10
Left 4 Dead 2 pelistä on näemmä tarjolla myös oikeaa pelikuvaa.
Video 1
Video 2
Video 3
Video 4
Video 5
Video 6
Video 7
Video 8
-- PÄIVITYS 2 -- klo 23:47
IGN on julkaissut pelistä Left 4 Dead 2 esikatselmuksen. Peli tulee sisältämään viisi kamppanjaa
joista jokaista voidaan pelata sekä co-oppina sekä versuksena että survivalina. Mukana on myös uusi pelimode josta Valve ei hiisku vielä sanaakaan. Peli alkaa Savannahista ja
päättyy New Orleansiin. Jokainen kamppanjoista on kytketty toisiinsa kertomuksellisesti. Seasta löytyy myös kaupunki jonne tauti ei ole vielä levinnyt ja siis zombejakaan ei pitäisi
olla, vaan niitä kyllä takuuvarmasti sinne tulee.
Peli siis tapahtuu myös osittain päivänvalossa ja sisältää dynaamisen maailman. Sää voi muuttua kuten myös kartatkin riippuen siitä miten tiimisi pärjää. Päivänvalo tuo myös muutoksia
noidan käyttäytymiseen. Päivänvalossa se vaeltelee ympäriinsä eikä vain nyhjötä paikallaan. Valve myös "pölli" minulta idean ja tekee taisteluosuuksia jotka iskevät päälle kuin tyhjästä.
Näin minäkin olin omaa L4D kamppanjaa rakentamassa. Tosin Valve esittelee myös uuden kohtauksen jossa pitää painaa jotain nappia jotta horde puskee päälle. Sen sijaan että se loppuisi
itsestään, pitää painaa toista nappia jotta sen tulo loppuu. Tälläinen on esimerkiksi yllä olevissa videoissa näkyvä ja kuuluva hälyytys joka ilmeisesti houkuttelee zombeja paikalle.
Uusia vihollisia ja aseita luvataan monia. Mukana on moottorisahaa, paistinpannua, pesismailaa, sytyttäviä kuteja. Uusista vihollisista Valve esittelee "Chargerin" eli ryntääjän.
Se on ilmeisesti Tankin korvaaja. Se ei ole yhtä kestävä mutta vahva ja nopea kylläkin. Ilmeisesti sitä voi yrittää väistää hyppäämällä sivuun mutta se ilmeisesti osaa myös yllättää.
Sen armoilta ei pääse pakoon elleivät muut tiimiläiset auta. Mukana on myös hazmat-zombeja. Normaaleja muuten mutta ne ovat immuuneja tulelle ja tietynlaisille paukuille.
4 vanhaa pelaajahahmoa on myös korvattu uusilla. Nick on pukumies, Ellis mekaanikko, Rochelle on kiintiönainen ja Coach on musta, hieman tukeva kaveri. Valve suunnittelee myös että
Left 4 Deadin neljä kamppanjaa olisivat saatavilla myös Left 4 Dead kakkosessa. Myös tulevat custom-kamppanjat tulevat toimimaan Left 4 Dead kakkosessa Valven Chetin mukaan. Hän puhui
tästä tänään Valven postituslistalla.
1. Kesäkuuta 2009 klo 19:12
Toukokuun kilpailun tulokset:
Kilpailusta tuli äärimmäisen tiukka. Nolla (0) teamkilliä sai 3 henkilöä. Täten ratkaisimme voittajan kilpailun sääntöjen mukaan rankin resetoinnin perusteella. Pisteisiin ei tarvinnut lähteä.
1. Voittaja ei rankkiaan ollut resetoinut lainkaan joten Half-Life 2 peli lähtee Kemmurulle!
2. Toisen sijan ja Half-Life 2 Episode 1 pelin vei toope kuudella rankin resetoinnilla.
3. Kolmas sija ja vip slotti lankesi pelaajalle ????a?™ F?? × ??
Muistutettakoon että rankkiahan pystyi resetoimaan vain viidesti, jonka jälkeen se ei enää resetoitunut. Pelipurkki.net onnittelee kaikkia voittajia! Voittajilla on viisi (5) päivää aikaa ottaa meihin yhteyttä lunastaakseen palkintonsa. Parhaiten tämä onnistuu lisäämällä minut Steamin frendilistalle. Tulen tarkistamaan että kyseessä on oikea pelaaja vertaamalla communityn profiilia, SteamID:tä ja muita keinoja. Huijaamista ei siis kannata edes yrittää. Tämän jälkeen otan ylös tarvittavat tiedot ja voittajat saavat palkintonsa. Jos palkintoa ei lunasteta 5 päivän eli 120 tunnin kuluessa tästä viestistä, lähtee palkinnot jakoon uudelleen niiden kesken joilla tuli vain yksi teamkill.
Sitten vähän tietoa muista pelaajista ja miten se kisa sitten muilla menikään. 1 teamkillin sai aikaiseksi 9 pelaajaa, kaksi teamkilliä sai tehtyä 11 pelaajaa ja kolme teamkilliä napsahti 17 pelaajalle.
1. Kesäkuuta 2009 klo 17:37
CS Sourcea (serveri #1) koskenut kisa on päättynyt. Tarkoituksenahan oli saavuttaa mahdollisimman vähän teamkillejä jotta pääsi palkinnoille. Tulokset
julkistetaan kunhan ne ehditään selviä, laskea ja tarkistuslaskea. Yhteensä rivejä tietokannassa jotka tulee käydä läpi on 52239 kpl. Tulokset julkistetaan
kunhan ne ovat valmiita.
-- PÄIVITYS -- klo 18:44
Vaikuttaa siltä että tulokset ovat selvillä. Laitetaan vielä toinenkin henkilö laskemaan tulos jotta ei tullut tehtyä väärin laskennassa. Ilmoitamme voittajat tunnin sisään.
Vanhat tiedotteet löytyvät arkistosta